Afganistania ei saa jättää yksin

17.3.2011

En kannata nykyisenkaltaista kehitysapua, jossa kehitysmaat tehdään riippuvaisiksi lännen avusta. Vastustan myös ajatusta humanitaarisesta maahanmuutosta, sillä kehitysmaiden ongelmat eivät ratkea siirtämällä niiden väestö länsimaihin. Kiintiöpakolaisjärjestelmää pidän moraalisestikin arveluttavana ratkaisuna, jolla voidaan korkeintaan ostaa hyvää omaatuntoa.

Tästä huolimatta en hyväksy sellaista ajatusta, että Suomen tai Euroopan tulisi suhtautua piittaamattomasti siihen, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Siksi pidän valitettavana sitä, että muutamat poliitikot ovat vaalien alla alkaneet vaatia Suomen vetäytymistä Afganistanista. Yleisin argumentti on se, että Suomi ei voi turvata rauhaa alueella, jolla rauhaa ei ole. Minusta se on huono argumentti.

Afganistanista ei tietenkään voi nopeasti kehittyä liberaalia ja korruptoitumatonta demokratiaa. Silti viimeisten kymmenen vuoden aikana on saatu paljon aikaan. Demokratia on nykyisin Afganistanissa korkeammalla tasolla kuin pohjoisissa naapureissaan Turkmenistanissa tai Uzbekistanissa, ja korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin Afganistanin omassa historiassa. Köyhyys on vähentynyt ja naisten asema parantunut. Kehitys on ollut ripeämpää kuin monen Suomen rahallisesti tukeman kehitysmaan kohdalla.

Mikäli Afganistanista vetäydyttäisiin, olisi se ennen kaikkea terroristien, Al-Qaidan, talibanien ja radikaalien islamistien voitto. Afganistanin demokratia on edelleen hauras. Uusi hallinto ja afgaanien omat turvallisuusjoukot eivät ole riittävän vahvoja ja vakiintuneita ilman kansainvälisen yhteisön tukea – myös aseellista sellaista.

Kansainvälisten joukkojen lähteminen Afganistanista merkitsisi maan demokraattisten voimien jättämistä oman onnensa nojaan. Se olisi tyly viesti. Monet afgaanit ovat laittaneet henkensä peliin luottaessaan länsimaiden tukeen. Jos länsi pettää tämän luottamuksen ja vetäytyy omien miestappioiden pelästyttämänä, on turha toivoa, että paikallisten tukea länsijoukoille olisi saatavissa vastaisuudessakaan.

Lännen vetäytyminen antaisi talibaneille ja muille islamisteille vahvan propaganda-aseen: he ovat voittaneet. Teknisestä ylivoimastaan huolimatta lännen oli pakko vetäytyä talibanien uskonsodan voiman alta. Islamismin voittokulku näyttäisi pysäyttämättömältä. Afganistanin esimerkki leviäisi varmasti myös sen naapurimaihin, ensimmäisenä tietysti Pakistaniin.

Kysymys on pitkälti siitä, haluammeko torjua terrorismia ensisijaisesti länsimaissa vai terrorismin syntysijoilla. Ensin mainittu vaihtoehto tarkoittaa tiukkenevaa kontrollia, yksilönvapauksien rajoittamista ja turvallisuuskoneiston vallan lisäämistä lännessä. Jälkimmäinen taas tarkoittaa sitä, että olemme valmiita antamaan sotilaallista tukea demokraattisille voimille niissä maissa, joista on muodostunut terroristien koulutuspaikkoja. Minusta jälkimmäinen on parempi vaihtoehto.

Afganistanin sota käytiin aikoinaan terrorismin kitkemiseksi maasta. Syyskuun terrori-iskut vuonna 2001 herättivät maailman tajuamaan, ettei Afganistanin tilannetta voinut seurata sivusta. Silloinen talibanhallinto koulutti ja suojeli terroristeja, jotka olivat valmiita toimimaan länsimaita vastaan. Sodan ansiosta talibanien valta murrettiin ja kylvettiin siemenet uudelle, demokraattiselle Afganistanille.

Tuon työn tuloksia ei saa heittää hukkaan. Afgaanit ansaitsevat yhteiskunnan, jossa naiset voivat käydä koulua, jossa hallinto ei perustu primitiiviseen väkivaltaan ja jossa historiallisia muinaismuistoja ei räjäytellä ilmaan uskonnollisen fanatismin nimissä. Länsimaat puolestaan ansaitsevat elää ilman pelkoa lentokoneita kaappaavista ja pilvenpiirtäjiä tuhoavista terroristeista. On koko maailman etu – myös Suomen – että Afganistanin operaatio suoritetaan kunnialla loppuun. Muuten otamme vastuullemme sekä Afganistanin taantumisen takaisin sotaa edeltäneelle tasolleen että terrorismin uhkan kasvamisen länsimaissa.

Jaa