Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus ei ole omistusasujankaan etu

11.8.2010

Kokoomuksen Nuorten Liitto otti eilen kantaa asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden poistamisen puolesta. Aiemmin samaa ajatusta ovat väläyttäneet valtiosihteeri Raimo Sailas ja valtiovarainministeriön verotyöryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Martti Hetemäki.

Virkamieskunnan ulkopuolelta ajatukselle ei kuitenkaan ole juuri ymmärrystä herunut, vaan poliitikot ovat olleet kilvan tyrmäämässä ajatusta korkovähennyksen poistamisesta. Eikä ihme, sillä Suomessa on reippaasti yli miljoona asuntovelallista. Jokainen poliitikko, joka uskaltaa esittää tähän veroetuuteen puuttumista, ottaa valtavan riskin erittäin suuren äänestäjäjoukon keskuudessa.

Politiikan tehtävän ei kuitenkaan tulisi olla kannatuksen maksimointi helppojen irtopisteiden keräilyllä, vaan pyrkimys vaikuttaa siihen, että yhteiset asiat hoidettaisiin mahdollisimman järkevällä tavalla. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus on hyödyiltään niin kyseenalainen, että sen kriittiseen tarkasteluun soisi nykyistä useammalla poliitikolla olevan rohkeutta.

Useimmat asuntovelalliset kokevat korkovähennysoikeuden suurena taloudellisena etuna, josta ei olla valmiita luopumaan. Näennäisesti se sitä onkin, jos lasketaan euromääräisesti ne summat, joita asuntovelalliset pystyvät verotuksessaan vähentämään. Tässä tarkastelussa jätetään kuitenkin huomiotta, että korkovähennys on useimmissa kotitalouksissa laskettu mukaan jo siinä vaiheessa, kun on arvioitu, kuinka suuri laina perheellä on varaa ottaa.

Johtuen asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta kotitaloudet ovat siis tällä hetkellä valmiita ottamaan suurempia asuntolainoja kuin mitä ne muuten ottaisivat. Tämä tarkoittaa sitä, että verovähennysoikeuden johdosta asuntomarkkinoilla liikkuu enemmän rahaa kuin mitä siellä luonnostaan liikkuisi. Tämä puolestaan johtaa siihen, että asuntojen hinnat nousevat. Verovähennykset siis uppoavat asuntojen hintoihin. Kuka hyötyy? Eivät suinkaan asuntovelalliset, vaan lainoja antavat pankit ja kiinteistönvälittäjät.

Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus ei siis suinkaan ole kädenojennus asuntovelallisille, vaan päinvastoin tulonsiirto pankeille ja kiinteistönvälittäjille veronmaksajien ja asuntovelallisten kustannuksella. Mikäli verovähennysoikeutta ei olisi, ottaisivat asunnonostajat pienempiä lainoja ja asuntojen hinnat siten laskisivat. Näin ollen tulisi asettaa kyseenalaiseksi, saavutetaanko tällä veroetuudella todella niitä omistusasumista tukevia vaikutuksia, joita siltä odotetaan ja ehkä kuvitellaan saatavankin.

Mikäli verovähennysoikeus poistettaisiin, säästyisi valtiolta myös menetettyjä verotuloja satojen miljoonien eurojen arvosta. Esimerkiksi vuonna 2008 valtio menetti korkojen verovähennysoikeuden vuoksi peräti 880 miljoonaa euroa – siis liki miljardin. Se on valtava summa. Mikäli verovähennysoikeus poistettaisiin, helpottaisi se myös valtion kassavajetta ja lieventäisi tarvetta veronkorotuksiin, leikkauslistoihin ja lisävelan ottamiseen.

Korkojen verovähennyskelpoisuutta tuskin voidaan poistaa kertarysäyksellä, mutta asteittain kylläkin. Se kuitenkin edellyttäisi poliitikoilta rohkeutta nostaa esille, miksi keskiluokan hellimät verovähennykset eivät välttämättä ole aina sen omankaan edun mukaisia.

Samalla olisi syytä pohtia, miksi ylipäätään omistusasuminen on meillä niin tuettua kuin mitä se on. Suomessa omistusasumista tuetaan sekä asuntolainojen korkojen verovähennyskelpoisuuden että oman asunnon myyntivoittojen verottomuuden muodossa. Tämän yhden sijoitusmuodon moninkertaisen tukemisen johdosta suomalaisten varallisuus onkin mitä suurimmassa määrin kiinteistöihin sidottu. Sijoitusriskin hajauttamisen kannalta tämä ei ole ongelmatonta.

Hyvä on huomata myös se, että nykyinen talouskriisi sai alkunsa juuri asuntomarkkinoille muodostuneesta hintakuplasta. Suomessa tuohon hintakuplaan pumpataan lisää ilmaa omistusasumisen moninaisen julkisen tukemisen muodossa. Jokainen voi miettiä, onko tämä vastuullista politiikkaa, vai tulisiko poliitikoiltamme edellyttää suurempaa rohkeutta puuttua tähän vaikeaan ja epäsuosittuun kysymykseen.

Jaa