IMG_4669

Guggenheim on huono diili

29.11.2016

Mikäli kaupunginvaltuusto päättäisi huomenna näyttää Guggenheimille vihreää valoa, merkitsisi se mittavia taloudellisia sitoumuksia helsinkiläiselle veronmaksajalle. Esityksen mukaan kaupunki vastaisi museokiinteistön hoito- ja ylläpitokustannuksista. Kaupunki ei perisi vuokraa tontista eikä reaalisesti myöskään itse kiinteistöstä. Rakentamiskuluista kaupunki maksaisi 80 miljoonaa, minkä lisäksi kaupunki takaisi museon tukisäätiön 35,5 miljoonan euron lainan.

Yksityistä rahaa hankkeessa on olennaisesti vähemmän kuin mitä julkisuudessa on pyritty esittämään. ”Yksityiseksi” rahoitukseksi on laskettu yhtä hyvin valtionyhtiöiden lupaama tuki kuin tukisäätiön kaavailema lainakin. Toisaalta sopimuksen ehdoksi on asetettu, että museo pääsee vos-tuen piiriin, joka on arvioitu 1,3 miljoonaksi euroksi vuosittain. Vos-tuen määrä on myös itse asiassa varsin lähellä sitä summaa, joka arvioidaan vuosittain menevän kaupungin takaaman lainan lyhennyksiin ja muihin kuluihin (1,65 milj. euroa) ja jota sopimuksessa kutsutaan harhaanjohtavasti ”vuokraksi”.

Enimmäkseen museohanketta on perusteltu elinkeinopoliittisena investointina matkailun edistämiseksi. Hankkeen taustamateriaaleissa oletetaan, että Guggenheim houkuttaisi Suomeen vuosittain 25 000 yöpyvää ja 20 000 päiväkävijää, jotka eivät muutoin Suomeen matkaisi. Lisäksi oletetaan, että vuosittain noin 20 000 ulkomaista matkailijaa pidentäisi oleskeluaan Suomessa museon vuoksi ja että museossa kaikkiaan vierailisi 250 000 turistia joka vuosi – ja että tämä olisi pysyvä, alkuvuosien ensi-innostuksen jälkeinen taso.

Oletuksena siis on, että Suomeen saapuisi vuosittain 45 000 puhdasta Guggenheim-turistia. Tämä tarkoittaisi noin 123 Guggenheim-turistia vuoden jokaisena päivänä. Guggenheimin siis toivotaan houkuttelevan Suomeen joka päivä lentokoneellisen ihmisiä, jotka eivät muutoin Suomeen matkustaisi. Ja tämän lisäksi oletetaan, että vuosittain 20 000 Suomeen muista syistä matkannutta turistia pidentäisi vierailuaan Suomessa Guggenheimin vuoksi.

Nämä arviot ovat nähdäkseni kovin optimistisia. Niiden perustana on oletus Guggenheimin korkeasta brändiarvosta, joka jo itsessään vetäisi merkittäviä turistivirtoja puoleensa. Maailmalla Guggenheim-museohankkeet ovat kuitenkin selvästi useammin epäonnistuneet kuin menestyneet. Oikeastaan vain Bilbaossa Guggenheim on onnistunut – ja sielläkin saavutettu menestys näyttäisi olevan seurausta pikemminkin arkkitehtuurista, baskihallinnon miljardi-investoinneista ja hyvästä onnesta kuin itse museokonseptista. Guggenheimin brändiin tunnutaan Helsingissä luotettavan olennaisesti vahvemmin kuin mihin sen kansainvälinen menestys antaisi aihetta.

Elinkeinopoliittisesti ja matkailun edistämisen kannalta Guggenheim olisi julkisin varoin tehtävä riskisijoitus, jonka taloudelliset velvoitteet veronmaksajalle olisivat kouriintuntuvat mutta mahdolliset hyödyt hyvin epävarmat. Lisäksi on huomattava, että turistit etsivät matkakohteistaan useimmiten jotain sellaista eksotiikkaa, jota eivät muualta löydä. On vaikea nähdä, miksi kansainvälisen museoketjun uusi toimipiste olisi sellaista ainutkertaisuutta, joka lisäisi Helsingin vetovoimaa suunnitellun investoinnin arvoisesti.

Tästä puolestaan päästään siihen, miksi kulttuuripoliittiset perusteet eivät puolla Guggenheimia sen paremmin kuin elinkeinopoliittisetkaan. Guggenheim olisi Suomen mittakaavassa niin suuri investointi, että sitä voisi hyvällä syyllä pitää jonkinlaisena kulttuuripoliittisena kärkihankkeenamme. Mutta haluammeko todella valita kulttuuriseksi kärkihankkeeksemme juuri isoilta osin kiertäville näyttelyille toimintansa perustavan kansainvälisen museoketjun uuden toimipisteen perustamisen?

Tässä tullaan myös siihen Guggenheim-keskustelussa usein kuultuun väitteeseen, että ”tämä ei olisi keneltäkään mitään pois”. Totta kai olisi. Helsinki on asettanut itselleen vuotuisen investointikaton, ja jos investointiohjelmaan tulee lisäyksiä, se tarkoittaa jonkun muun hankkeen lykkääntymistä. Käyttömenoissa taas uudet menot merkitsevät joko lisävelkaantumista tai menoleikkauspaineita. Joka väittää, että Guggenheim ei lisäisi painetta leikata muita kulttuurimenoja, puhuu joko muunneltua totuutta tai tuntee heikosti budjettipolitiikkamme realiteetteja.

On kuitenkin täysin mahdollista, että monille Guggenheimin kannattajille sen enempää elinkeino- kuin kulttuuripolitiikkakaan eivät ole ratkaisevia syitä tukea hanketta. Museohankkeen tukijat ovat viimeaikaisissa puheenvuoroissaan vedonneet niinkin etäisiin asioihin kuin Brexitiin ja Trumpiin ja linjanneet, että ääni Guggenheimille on ääni avoimuudelle, kansainvälisyydelle ja ”trumppien” vastustamiselle. Että Guggenheimia tukemalla osoitamme, että emme sulkeudu ja eristäydy.

Tällaiset väitteet ovat tietenkin täyttä soopaa. On murheellista, jos joku on valmis hyväksymään huononkin diilin vain antaakseen ”signaalin” jostain itse kauppaan liittymättömästä ilmiöstä. Valtuuston huomisessa kokouksessa ei tehdä linjausta Brexitistä, ei Trumpista eikä mistään muustakaan sellaisesta, vaan yksinkertaisesti päätetään, rakennetaanko Helsinkiin Guggenheim-museo tarjotuilla ehdoilla vai ei. Itse pidän hanketta sekä matkailun edistämisen että kulttuuripolitiikan kannalta heikosti perusteltuna, ja tulen siksi äänestämään sen hylkäämisen puolesta.

Jaa