IMG_4842

Kannatan Lepomäkeä

25.5.2016

Kokoomuksen tämänhetkinen tila on kaikkea muuta kuin hyvä. Puolue on kärsinyt kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa rökäletappiot ja menettänyt kolmetoista kansanedustajapaikkaa verrattuna vuoden 2007 vaalitulokseen. Lisäksi kokoomuksen vetovoima äänestäjien keskuudessa on mittausten mukaan romahtanut.

Poliittinen menestyksemme on ollut heikkoa myös vaalien välillä. Julkisen talouden tasapainottaminen on saatu käyntiin vasta hiljattain, ja sekin on tapahtunut enemmän kurjan taloustilanteen pakottamana kuin kokoomuksen voimannäyttönä. Verrattain kokoomushenkistä hallitusohjelmaakaan en enää kehtaisi hehkuttaa, kun käytännön hallitusyhteistyössä ohjelman kokoomukselle tärkeimmät painotukset on yksi toisensa jälkeen vesitetty.

Useimmat kokoomuksen nykyisistä ongelmista juontavat juurensa jo Lahden puoluekokousta edeltäneeseen aikaan. Silti vuosi 2014 oli käännekohta, jolloin kokoomus ajautui ennennäkemättömään syöksykierteeseen.

Kokoomuksen vaikeuksien ytimessä on vakava johtajuusongelma. On sanottu, että kokoomusta johdetaan nyt ”uudella” ja ”osallistavalla” tavalla, mutta nämä luonnehdinnat ovat kyllä kovin kaunisteltuja ilmaisuja sille tosiasialle, ettei puoluetta ole pariin vuoteen johdettu käytännössä lainkaan. Puolueen uudistamisestakin on puhuttu paljon, mutta missään muualla kuin puheissa se uudistaminen ei ole näkynyt.

Kansanedustajat ovat se joukko, joka näkee puolueensa johdon toiminnan tai toimimattomuuden lähimpää. Se, että ylivoimainen enemmistö kokoomuksen kansanedustajista haluaa vaihtaa puheenjohtajaa, ei ole sattumaa. Sattumaa ei ole sekään, että vaihdosta halutaan kokoomuksen koko poliittisen kirjon laajuudelta. Kritiikki ei juonnu aatteellisista erimielisyyksistä, vaan syvästä tyytymättömyydestä toiminnan tasoon.

Päivittäinen työ kokoomuksen käytännön politiikan parissa on vakuuttanut minut täysin siitä, ettei kokoomuksella ole näköpiirissä parempaa tulevaisuutta tai uutta nousua muutoin kuin puheenjohtajavaihdoksen kautta. Olen erittäin iloinen siitä, että sekä Petteri Orpo että Elina Lepomäki ovat ehdolla kesäkuun puoluekokouksessa. Kummallakin heistä on nähdäkseni edellytykset tervehdyttää kokoomuksen kestämätöntä nykytilannetta.

Elina ja Petteri ovat kaksi hyvin erityyppistä ihmistä, jotka kummatkin tunnen pitkältä ajalta ja joihin kumpaankin suhtaudun lähtökohtaisen myönteisesti. Kumpaisenkin valinnan puolesta voidaan esittää hyviä perusteluita.

Petterin ehdottomia vahvuuksia ovat pitkä kokemus politiikasta ja kokoomuskentän hyvä tuntemus. Lasken Petterin ansioksi myös sen, että kokemukseni mukaan politiikka merkitsee hänelle pikemminkin nöyrää puurtamista kuin henkilökohtaista egotrippiä. Joskus olisin toivonut Petteriltä päätöksenteossa enemmänkin jämäkkyyttä ja nopeutta, mutta toisaalta perusteellinen perehtyminen ennen ratkaisua on parempi kuin nopea ratkaisu vailla kunnollista perehtymistä.

Elinan tärkein vahvuus on puolestaan hänen aivan epätavallisen korkea älykkyytensä. Huippulahjakas nainen on kyvykkyytensä ansiosta ehtinyt tehdä vaikuttavaa uraa sekä politiikan että liike-elämän puolella. Jos Elina syrjäyttäisi kokoomuksen istuvan puheenjohtajan, tulisi hänestä luultavasti yksi Suomen kaikkien aikojen taitavimmista valtiovarainministereistä. Elina ei ole luonteeltaan tyypillinen poliitikko ja hänen persoonallisuutensa ei välttämättä heti hurmaa laajoja kansanjoukkoja, mutta toisaalta pitkällä tähtäimellä äänestäjät yleensä tapaavat kiittää pikemminkin rautaisia asiaosaajia kuin niitä nopeasti hurmanneita helppoheikkejä.

En ole samaa mieltä kaikista Petterin sosiaalisista painotuksista. Liioin en ole samaa mieltä kaikista Elinan liberaaleista painotuksista. Molempia heistä pidän kuitenkin kelpo kokoomuslaisina ja uskon, että pystyisin toimimaan hyvin kumman tahansa heistä johtamassa puolueessa. Kumpaiseenkin heistä minulla on mutkaton ja hyvä keskusteluyhteys.

Tässä vaalissa asetun kuitenkin Elinan kannalle. Elina on näistä kahdesta suurelle yleisölle tuntemattomampi, mutta minulle hyvinkin tuttu. Teimme yhteistyötä jo eduskuntavaaleissa 2011 ja työskentelimme samoihin aikoihin myös Ajatuspaja Liberassa. Alusta asti olen ihaillut hänen tinkimätöntä johdonmukaisuuttaan ja pitänyt häntä yhtenä älykkäimmistä ja lahjakkaimmista ihmisistä, joita koskaan olen politiikan parissa tavannut.

Moni saattaa vielä tässä vaiheessa pitää Elinaa riskisijoituksena puolueen puheenjohtajan rooliin. Mutta riskisijoituksissa piilee usein korkein tuottopotentiaalikin – myös politiikassa. Elinan osaamis- ja omaksumiskyvyllä varustettu poliitikko on kokoomukselle resurssi, joka kannattaa hyödyntää täysimääräisesti.

Yksi asia minua Elinassa silti ihmetyttää, ja olen siitä häneltä vuosia sitten kysynytkin. Asettelin sanani niin, että ”kun sinä Elina olet noin tavattoman osaava ja kyvykäs, niin kuinka sinä nyt politiikan kähmyiseen maailmaan hakeudut etkä jatka menestyksekästä ja paljon paremmin palkattua pankkiuraasi”. Siihen Elina vastasi, että ”kuule Wille, kun minulle kuitenkin aina ensisijaista on isänmaan etu ja Suomen tilanne nyt sattuu olemaan se mikä on, niin koen velvollisuudekseni kantaa oman korteni kekoon”.

Se oli niin ryhdikäs vastaus, että samanlaista arvomaailmaa haluaisin nähdä myös kokoomuksen tulevalla puheenjohtajalla.

Jaa