Kerjääminen kiellettävä Helsingissä

15.4.2011

Kerjäämisen kieltäminen Helsingissä ei kuulemma ratkaisisi Romanian ja Bulgarian romanien ongelmia eikä poistaisi köyhyyttä. Ei varmastikaan. Mutta vielä varmempia voimme olla siitä, että sallimalla kerjäämisen hyväksymme heidän kurjuutensa ja pidämme sitä yllä.

Suomi on mittaviin tulonsiirtoihin perustuva sosiaalivaltio, jossa kenenkään ei tarvitse elättää itseään kerjäämällä. Suomeen kuitenkin tullaan ulkomailta kerjäämään, koska Suomeen kannattaa tulla kerjäämään. Riittävän moni suomalainen antaa roposensa romanikerjäläisille, mikä tekee toiminnasta näille taloudellisesti kannattavaa.

Olisi hankalaa kieltää ihmisiä antamasta kerjäläisille rahaa – jokaisella tulee olla oikeus tehdä omilla rahoillaan, mitä hyväksi katsoo. Mutta sitä ei voida pitää hyväksyttävänä, että julkinen valta suhtautuu kerjäläisilmiöön välinpitämättömästi tai jopa sallivasti. Tämä on tilanne Helsingissä tällä hetkellä.

Kerjäläisten kerääntyminen kaupunkialueen keskeisille paikoille muodostaa merkittävän häiriötekijän. Tasku- ja laukkuvarkaudet sekä muut katurikollisuuden muodot ovat lisääntyneet, ja nyt poliisi on jo varoittanut, ettei Helsingin katuturvallisuutta ehkä pystytä tulevana kesänä enää takaamaan. Lisäksi romanikerjäläisten määrät ovat kasvamaan päin.

Niin kuin välinpitämättömyydessä itse ilmiön suhteen ei olisi jo tarpeeksi, ei Helsinki ole saanut käytännössä mitään aikaan myöskään Kalasataman romanileirin purkamiseksi kaikista leirin sähkö-, paloturvallisuus- ja hygieniaongelmista huolimatta. Myös aktivistitahot ovat pyrkineet tekemään kaikkensa, jotta leirielämä Helsingissä saisi jatkua ilman, että siihen puututaan.

Helsingin kaupungin ei pidä järjestää veronmaksajien kustannuksella millekään kansanryhmälle leiriytymismahdollisuuksia. Vapaaehtoisesti omalla kustannuksellaan maahan saapuvat henkilöt ovat velvollisia huolehtimaan itse siitä, että pystyvät vastaamaan oleskelunsa kustannuksista. Mikäli maahan saapuu henkilöitä ilman oleskelun kustannuksiin riittäviä varoja, olkoon kyse romaneista tai keistä hyvänsä, tulisi heidät säännönmukaisesti ohjata oman kotimaansa lähetystöön. Tämä jos mikä olisi omiaan kiinnittämään huomiota ilmiöön ja hakemaan siihen ratkaisua ongelmien syntysijoilla, romanien tapauksessa Romaniassa ja Bulgariassa.

Kaikkein keskeisintä olisi kuitenkin elinkeinona harjoitettavan katukerjäämisen kieltäminen ylipäätään. Mikäli Helsingissä ei olisi mahdollisuuksia kerjäämällä tienata rahaa, ei olisi enää myöskään taloudellista kannustinta tänne kerjäämään tulla. Köyhyyttä se ei poistaisi, eikä lähtömaiden ongelmia ratkaisisi. Mutta mikäli emme toimi näin, voimme olla varmoja siitä, että kerjäläisyys Suomessa on Romanian romaneille vastaisuudessakin kannattavaa toimintaa ja että ongelman varsinaiset syyt Romaniassa ja Bulgariassa jäävät ratkaisematta.

Jaa