Keskustan puheenjohtajapeli vaarantaa aluepolitiikan

20.1.2010

Tulevan kevään ajan lehdistössä ja poliittisissa kahvipöydissä riittää puhetta kesäkuussa tapahtuvasta keskustan puheenjohtajavaihdoksesta. Eikä ihme, sillä keskustan puheenjohtajataistoissa on eräs merkillinen erityispiirre muihin puolueisiin nähden. Aina, kun keskustan puheenjohtajaa vaihdetaan, alkaa spekulointi vanhojen (epäonnistuneiden) puheenjohtajien paluulla. Kaiken lisäksi näiden paluulle on aina myös sitkeät eivätkä aivan vähälukuiset kannattajajoukkonsa.

Kokonaan oman lukunsa muodostaa konkaripoliitikko, ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen, joka on jälleen ehdolla keskustan puheenjohtajaksi – toista kertaa oman kymmenvuotisen puheenjohtajakautensa jälkeen, joka tosin päättyi jo 20 vuotta sitten. Väyrynen on politiikan toimittajille kutkuttava ilmestys – yhtäältä ajatus menneisyyden tahtopoliitikosta EU-Suomen johdossa kauhistuttaa varmasti enemmistöä suomalaisista, mutta toisaalta Väyrynen on niin ainutkertainen poliittinen ilmiö, että hänestä löytyy lähes loputtomasti kirjoitettavaa.

Keskusta on epäilemättä monen uudistuksen tarpeessa. Kuitenkin taipumus uudistua peruutuspeiliin katsomalla on Suomen puoluekartalla ominaista ainoastaan keskustalle. On vaikea uskoa, että keskustan kannatus nousisi, mikäli puolueen keulakuvaksi otettaisiin yksi suomettuneisuuden ajan kuluneimmista poliittisista kasvoista.

Mutta se henkilöistä. Suurena uhkana keskustan puheenjohtajapelissä sekä ylipäätään koko puheenjohtajavaihdoksessa on se, että sen myötä siirrytään kohti vaikeampia aikoja hallitusyhteistyössä. Ehdolla olevat erikoiset persoonallisuudet saattavat haudata alleen sen, että Suomella on paljon akuutimpiakin ongelmia ratkaistaviksi kuin puolueiden henkilövalinnat. Vielä pahempaa on, jos nämä henkilövalinnat hidastavat noiden ongelmien ratkaisemista – ja tähän on aidosti olemassa riski.

Matti Vanhasen puheenjohtajuus ei ehkä ole ollut keskustapuolueen kannalta menestyksekäs, mutta isänmaan edun kannalta se on ollut kohtuullista aikaa. Vanhanen on asettanut hallitustyöskentelylle tiukat pelisäännöt, eivätkä keskustalaiset – eivätkä muutkaan – ministerit ole päässeet sooloilemaan. Tätähän Väyrynenkin Vanhasessa moittii. Väyrysen mielestä Vanhanen on liian käytännöllinen ja liian vähän aatteellinen.

Myös keskustan kenttäväessä esiintyy painetta vaihtaa käytännöllinen Vanhanen johonkin aatteellisempaan toimijaan. Pahimmillaan tämä voi merkitä järjenkäytön unohtamista periaatteellisen jääräpäisyyden tieltä.

Erityisen huolissaan on syytä olla aluepolitiikasta, vaikka juuri tämän sektorin keskusta perinteisesti kokee omimmakseen. Pahimmillaan keskustalainen aluepolitiikka on kuitenkin taipuvainen taantumaan pelkäksi muinaisten kuntarajojen härkäpäiseksi puolustamiseksi. Tämä toki varmasti on sitä peräänkuulutettua keskustalaista aatteellisuutta, mutta sen pahempi tavallisille kuntalaisille.

Tilanteessa, jossa maailmantalous ei edelleenkään ole toipunut, Suomen julkinen talous on rahoituskriisissä ja väestö eläköityy, on vastuullinen aluepolitiikka jotain aivan muuta kuin sitkeää tarttumista vanhoihin rakenteisiin. Suomen maaseudulla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä, ellei kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa aleta ottaa selvästi nykyistä vauhdikkaampia askelia.

Jotta alueiden näivettyminen voitaisiin estää, tulee panostaa kasvukeskuksiin, elinvoimaisiin maakuntakeskuksiin ja väestöpohjaltaan riittävän isoihin kuntayksiköihin, jotka pystyvät tuottamaan kohtuuhintaisesti kuntalaisten tarvitsemat palvelut. Toimivista maakuntakeskuksista huolehtiminen vaikuttaa olennaisesti myös pienempien kehyskuntien selviämismahdollisuuksiin.

Itsepintaisesti vanhoista rakenteista ja kuntarajoista kiinnipitävä nurkkakuntaisuus on tällaisen järkeen perustuvan aluepolitiikan irvikuva, oli se miten aatteellista tahansa. Toivon todella, ettei se nosta rumaa päätään keskustan puheenjohtajapelissä. Mikäli uudistusvastaista linjaa edustava henkilö nousee keskustan johtoon ja pääministeriksi, voi välttämättömien rakenteellisten uudistusten tekeminen hidastua entisestään ja Suomen hoitaminen ulos taantumasta vaikeutua pahasti. Sen seuraukset olisivat arvaamattomat.

Jaa