Kiitollisuudenvelka

4.11.2012

Kuluneen syksyn ja erityisesti lokakuun ajan olen saanut jälleen kerran hämmästellä sitä innostuneiden ihmisten määrää, jotka ovat jaksaneet tehdä työtä vaalikampanjani hyväksi. Yhdet ovat kampanjoineet kanssani kaduilla, toiset ovat järjestäneet kampanjalleni rahoitusta, kolmannet tehneet korvaamatonta työtä suosittelemalla äänestämistäni lähipiirissään ja neljännet muin eri tavoin olleet mukana – tai vähintäänkin äänestäneet.

Etenkin katukampanjointi kysyy voimia. Sää voi olla mikä hyvänsä – tämän kampanjan aikana nähtiin kaikki säätyypit aina aurinkoisesta lämmöstä kaatosateisiin ja lumipyryyn asti. Ihmisten vastaanottavaisuus vaihtelee, eivätkä kaikki katukohtaamiset ole miellyttäviä. Kylmemmällä säällä banderollin kanssa seisominen kysyy kanttia ja lämpöistä pukeutumista.

Jo viime eduskuntavaaleissa suurilta osin samoista henkilöistä koostunut kampanjatiimi teki hurjasti töitä valintani puolesta. Odotettua palkintoa tehdystä työstään ei tiimi silti saanut, kun huikean hyvästä äänisaaliista huolimatta paikka kansanedustajana jäi muutaman sadan äänen päähän. Olin epävarma, jaksaisiko sama väki enää toistamiseen käydä tekemään raskasta vaalityötä, kun se jo kertaalleen oli saanut pettyä. Huoleni oli turha. Innostunutta väkeä tuntui riittävän aivan samassa määrin ja samalla sitoutuneisuudella kuin vuoden 2011 vaaleissakin.

Vaalivalvojaisissa sunnuntaina 28.10.2012 tiimini sai vihdoin kauan odotetun palkinnon tekemästään työstä. Jo ennakkoäänten julkistamisen jälkeen repesi riemu tiimiläisteni keskuudessa – 780 ennakkoääntä kertoivat siitä, että läpi oltiin menossa ja kirkkaasti. Koko loppuilta oli sitten vain sitäkin iloisempaa ääntenlaskennan kehittymisen seuraamista. Lopullinen tulos, 2241 ääntä, oli kokoomuksen 127 helsinkiläisehdokkaasta kuudenneksi eniten ja kaikista Helsingin yli 1000 ehdokkaasta 15. eniten.

Tulos oli niin häkellyttävän hyvä, ettei kukaan edes omasta tiimistäni ollut osannut veikata näin suurta äänisaalista. Oma veikkaukseni oli 1800 ääntä, optimistisimmatkin veikkaajat arvelivat 2000 äänen rajan ylittyvän vain niukasti. Näin vahvalla äänestäjien mandaatilla on odotettavissa, että vaikutusmahdollisuuteni helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa tulevat olemaan varsin hyvät.

Mutta nyt, kun vaalien jälkeinen kähinä alkaa vähitellen olla asettunut ja huiman äänisaaliin nostattama hurmos laskeutunut, joudun jälleen kiitollisena hämmästelemään kaikkea sitä työtä, jota toiset ihmiset ovat kampanjani hyväksi tehneet. Ja kysymään sitä, miksi yli 2000 helsinkiläistä halusi antaa minulle tukensa.

En osaa löytää parempia selityksiä kuin sen, että luottamus ja odotukset suhteeni ovat näiden ihmisten kohdalla suuret. Minuun on luotettu, ja nyt minulta myös odotetaan paljon. Noin huima äänisaaliin edessä on parasta olla nöyränä; sen tulee muistuttaa siitä, että äänestäjäni myös odottavat saavansa vastinetta äänelleen. Enkä ole niitä ihmisiä, jotka helposti unohtaisivat kiitollisuudenvelkansa.

Kaikkien näiden vuosien aikana kiitollisuudenvelkani minua eri tavoin auttaneita ja tukeneita ihmisiä kohtaan on kuitenkin kasvanut kuin eteläeurooppalainen valtionvelka. Ja niin kuin eivät kreikkalaiset tule veloistaan selviämään, niin en minäkään tule koskaan kykenemään edes murto-osaa kiitollisuudenvelastani takaisin maksamaan. Kiitollisuudenvelkaa on yksinkertaisesti liian paljon ja velkojia liian monta.

Ainoa keino, jolla koen edes jotenkin voivani osoittaa kiitollisuuttani kaikille minua eri vaiheissa poliittista uraani eri tavoin tukeneille, on se, että hoidan kunnalliset luottamustehtäväni niin hyvin ja taitavasti kuin vain ikinä osaan. Sitä uskon äänestäjieni ja tukijoitteni minulta eniten odottavan. Sen olen heille velkaa; etenkin niille, jotka kurjimmassakin säässä jaksoivat päivästä toiseen olla kanssani tekemässä tätä kampanjaa ja sen erinomaista lopputulosta mahdolliseksi.

Jaa