IMG_4633

Tanskasta mallia työmarkkinoiden uudistamiseen

17.10.2016

Toimivassa yhteiskunnassa tulisi työnteon aina olla joutenoloa kannattavampaa. Tästä lähtökohdasta ei moni ole toista mieltä. Tavoitetta tukevat käytännön uudistukset kohtaavat silti useimmiten voimakasta poliittista vastustusta.

Kun hallituksen esitys ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahakauden lyhentämiseksi oli eduskunnan lähetekeskustelussa, julistivat lukuisat oppositioedustajat, että esityksellään hallitus syyllistää työtöntä. Väite on tietysti järjetön. Jos työn vastaanottaminen ei ole työttömälle taloudellisesti kannattavaa, ei se ole työttömän itsensä, vaan järjestelmän vika. Jos hallitus pyrkii korjaamaan järjestelmän vinoutuneita kannustimia, silloin ”syyllistetään” korkeintaan järjestelmää.

Uudistuksen relevantimpi kritiikki kohdistui siihen, että avoimet työpaikat ovat Suomessa tällä hetkellä ylipäätäänkin tiukassa. Toisaalta tätä kritiikkiä esittäneet oppositioedustajat ovat myös vastustaneet jokseenkin kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla hallitus on pyrkinyt tekemään uusien työntekijöiden palkkaamisesta nykyistä helpompaa.

Kasvaneesta työttömyydestä huolimatta Suomessa on nykyisinkin paljon työtä, jolle on vaikea löytää tekijöitä. Muuttofirmassa henkilöstöpäällikkönä työskennellyt ystäväni totesi, että hänellä on työpaikkailmoitus jatkuvasti vetämässä, mutta tekijöitä ei silti tahdo löytyä. Näin siitä huolimatta, ettei työssä vaadittu koulutusta, kokemusta tai kielitaitoa – riitti, kun oli kaksi tervettä kättä ja jalkaa ja tyydyttävä fyysinen kunto.

Syynä tarvitun työvoiman löytymisen vaikeuteen oli tietysti työn pienipalkkaisuus. Tai ei oikeastaan pienipalkkaisuus itsessään, vaan palkkauksen suhteellinen taso verrattuna sosiaaliturvaan. Jos käytettävissä olevat tulot eivät lisäänny työpaikan myötä, harva viitsii vaihtaa joutenoloa varsinkaan fyysisesti kuormittavaan työhön.

Jos haluamme edistää työllisyyttä, on olennaista aluksikin ymmärtää, mitä palkka on. Palkka on hinta, jolla työnantaja ostaa työntekijän työpanoksen. Työpanos jää ostamatta (eli henkilö palkkaamatta), mikäli työn hinta on sen tuottavuutta korkeampi. On ymmärrettävä, ettei työnantaja voi maksaa matalan tuottavuuden työstä korkeaa palkkaa.

Vapailla työmarkkinoilla työn hinta määräytyy muiden hyödykkeiden tavoin, siis kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mikäli tietylle osaamiselle on työmarkkinoilla enemmän kysyntää kuin tarjontaa, työnantajat joutuvat kilpailemaan osaajista korkeammilla palkoilla. Vastaavasti jos työnhakijan osaaminen on tavallisempaa ja vähemmän tavoiteltua laatua, ei palkkatoivetta voi hilata kovin korkealle.

Suomen työmarkkinat eivät ole vapaat, sillä palkat eivät jousta alaspäin. Palkkauksen vähimmäistaso on määritetty työmarkkinajärjestöjen neuvottelemissa yleissitovissa työehtosopimuksissa. Siitä ei käy poikkeaminen, vaikka sekä työnantaja että työntekijä niin haluaisivat. Kyse on työmarkkinakartellista: ammattiyhdistykset ovat sopineet, että tämän halvemmalla emme työtämme myy. Kaiken lisäksi yleissitovuus pakottaa työn hinnan kartellitasolle niilläkin, jotka olisivat valmiit markkinatason mukaiseen palkkaukseen.

Kartellit johtavat aina markkinoiden tehottomuuteen, eivätkä työmarkkinat ole poikkeus. Kun palkat on keinotekoisesti hinnoiteltu kysynnän ja tarjonnan määrittämää tasoa korkeammalle, eivät työnantajat voi palkata matalan tuottavuuden töihin yhtä paljon väkeä kuin mitä tarvitsisivat ja haluaisivat. Vapailla työmarkkinoilla alimmat palkat olisivat nykyistä pienempiä, mutta työllisyys vastaavasti nykyistä korkeampaa ja yritysten tuottavuus parempaa. Pitkällä tähtäimellä kaikki hyötyisivät.

Jotta nämä työmarkkinahyödyt saavutettaisiin, tulisi yleissitovuuden purkamisen ja työmarkkinoiden vapauttamisen tietysti kulkea käsi kädessä kattavan sosiaaliturvauudistuksen kanssa. On huolehdittava siitä, ettei sosiaaliturva tee matalapalkkatyön vastaanottamista taloudellisesti kannattamattomaksi. Tämän suhteen pidän Tanskan järjestelmää hyvin rohkaisevana esimerkkinä.

Tanskassa irtisanomissuoja on erittäin matala. Toisin kuin moni kuvittelee, se on työllisyyden kannalta hyvä asia. Etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille uuden työntekijän palkkaaminen on iso riski, jos huonoksi rekrytoinniksi osoittautuneesta työntekijästä on vaikea päästä eroon. Kun irtisanomissuoja on matalampi, uskaltavat yritykset palkata rohkeammin ja enemmän uutta väkeä.

Työttömyysturva on Tanskassa työttömyyden alkaessa varsin korkea, mutta se pienenee merkittävästi työttömyyden pitkittyessä kannustaen aktiiviseen työnhakuun. Se on myös hyvin velvoittava: tarjotusta työstä kieltäytyminen johtaa työttömyyskorvauksen maksun keskeytymiseen. Toisaalta Tanskassa työvoimaviranomaiset myös tapaavat työtöntä tiuhaan tahtiin ja pyrkivät aktiivisesti löytämään yksilökohtaisia ratkaisuja.

Pidän Tanskan mallia olennaisesti parempana ja toimivampana vastauksena Suomen työmarkkinoiden jäykkyyksiin kuin teoreettisia perustulomalleja, joiden ongelmia olen käsitellyt toisessa kirjoituksessani. Tanskan mallin perustana on realistinen ihmiskuva, jossa on löydetty hyvä tasapaino kannustavuuden ja huolenpidon välille. Sen lähtökohta on se perustotuus, että valtaosa ihmisistä reagoi kannusteisiin ja käyttäytyy niiden suhteen verrattain rationaalisesti. Toisaalta mallissa on huomioitu sekin, että vaikeammin työllistyvät ihmiset tarvitsevat usein myös kädestä pitäen tapahtuvaa ohjausta saadakseen asiansa järjestykseen.

Tanskassa työttömyys on saatu painettua kuuden prosentin tuntumaan ja trendi on laskeva, mikä tämän päivän Euroopassa on varsin hyvä saavutus. Malliin on tyytyväinen myös paikallinen ammattiyhdistysliike – ja mikseipä olisi. Mikä estää Suomea ottamasta mallia?

Jaa