Ukraina on maailmanpolitiikan käännekohta

17.3.2014

Jos Ukrainan synkästä tilanteesta haluaa väkisin etsiä hyviä puolia, niin ainakin viime päivinä Suomessa on esiintynyt poikkeuksellisen vähän turvallisuuspoliittista haihattelua. Yllättävänkin moni puoluekannasta riippumatta vaikuttaa heränneen huomaamaan, että Suomi on edelleen vähäväkinen kansakunta arvaamattoman suurvallan naapurina. Suurvallan, joka on valmis käyttämään aseellista voimaa naapureitaan vastaan.

Herääminen maailmanpolitiikan kylmien ja kovien tosiasioiden tiedostamiseen olisi tosin saanut tapahtua jo kauan sitten. Itäinen suurvalta on paisuttanut ja uusinut asevoimiaan kovaa vauhtia koko presidentti Putinin valtakauden ajan. Samaan aikaan Suomi on leikannut puolustusbudjettiaan, luopunut jalkaväkimiinoista ja vapaaehtoisesti jättäytynyt puolustusliitto Naton ulkopuolelle. Euroopan unionin turvatakuutkin Suomi vesitti omasta aloitteestaan.

Venäjän länsinaapureista vain kolmella ei ole Nato-jäsenyyttä suojanaan. Nämä kolme ovat Valko-Venäjä, Ukraina ja Suomi. Valko-Venäjä solmi itsevaltaisen presidenttinsä Aljaksandr Lukašenkan johdolla valtioliiton Venäjän kanssa jo vuonna 1999. Ukrainaa Venäjä on pyrkinyt määrätietoisesti ohjaamaan samaan suuntaan – paraikaa myös aseellisesti.

Venäjän pelottomuus puuttua rajanaapureidensa asioihin on kasvanut jatkuvasti. Suomikin on saanut suurvallan kasvaneesta röyhkeydestä osansa esimerkiksi lapsikiistoissa. Georgian rajan venäläiset joukot ylittivät vuonna 2008; tällä hetkellä Venäjä tekee samaa Ukrainassa. Mikäli Ukraina murtuu Venäjän voiman alle, lisää se itäistä painetta väistämättä myös Suomen suuntaan.

Käsi kädessä Venäjän kasvaneen omavaltaisuuden kanssa kulkee länsimaiden lisääntynyt heikkous. Niin parjattu kuin presidentti George W. Bush aikanaan olikin, niin Bushin jämäkkä ote oli omiaan toimimaan myös pelotteena ja pitämään maailmanpolitiikan kuumapäitä varovaisina. Obamaa Putin pitää selvästikin niin heikkona presidenttinä, ettei Yhdysvalloista tämän johdolla ole Venäjän etenemisen esteeksi.

Obaman heikkous tuli Putinin silmissä ilmeiseksi viimeistään viime vuonna, kun Obama taipui vastoin lupauksiaan olemaan puuttumatta Putinin tukeman Bašar al-Assadin kemiallisten aseiden käyttöön Syyriassa. Se oli Venäjän johdolle signaali siitä, ettei lännestä ja Yhdysvalloista ole sille kansainvälispoliittista vastusta.

Eikä tilanne ole paljon lohdullisempi Euroopankaan kohdalla. Saksasta on tullut pelottavan riippuvainen Venäjän kaasusta. Ranskan presidentin suosio on vajonnut niin alas, että se vaikuttaa jo hänen toimintakykyynsä maan johdossa. Iso-Britannia puolestaan on pyrkinyt ottamaan etäisyyttä kaikkiin Manner-Euroopan asioihin, mikä ei olekaan ihme, kun Euroopan yhdentyminen on viimeisten vuosien ajan merkinnyt lähinnä sitä, että hyvin taloutensa hoitaneet maat joutuvat maksamaan yli varojensa eläneiden velkoja.

Miten hyvänsä Ukrainan konflikti päättyykään, on sillä aivan ratkaiseva ja käänteentekevä merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Mikäli demokraattiset voimat vakiinnuttavat asemansa Ukrainassa, se todennäköisesti johtaa myönteisiin uudistuspaineisiin sen lähialueillakin. Myös Venäjällä.

Mikäli taas Venäjä onnistuu alistamaan Ukrainan valtansa alle, on se selvä signaali sekä Venäjälle että muille siitä, että länsi on heikko. Ja että naapureidensa asioihin voi puuttua asevoimin ilman, että sillä on kansainvälispoliittisia seurauksia. Tällaisen skenaarion toteutumista kannattaa Suomen pelätä jos jonkun.

Jaa