Budjetti tarjoaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Valtiovarainministeriö piti eilen keskiviikkona tiedotustilaisuuden ensi vuoden budjetin päälinjoista. Vaikka ministeriö onkin kokoomusjohtoinen, joudun olemaan budjettiesityksen suhteen hieman kriittinen. Jo tänä vuonna valtion menoista katetaan arviolta 20% velkarahalla. Ensi vuonna velkaa suunnitellaan otettavaksi 13 miljardia euroa, mikä merkitsee sitä, että valtio kattaa menoistaan velkarahalla peräti neljänneksen. Julkinen talous on kriisissä, ja eikä massiivisella velanotolla tehdä muuta kuin lykätä ongelmien ratkaisemista. Ei tarvitse kummoistakaan laskupäätä tajutakseen, että tätä menoa pelkästään korkomenojen kasvu tulee pakottamaan valtion parin vuoden sisään isoihin menoleikkauksiin. Puhumattakaan siitä, että jollain rahalla velka pitäisi maksaa takaisinkin. Kun leikkaukset joka tapauksessa ovat edessä, olisi syytä miettiä, tulisiko leikkaukset tehdä pikemminkin ennen valtionvelan paisumista hallitsemattomaksi kuin vasta sen jälkeen. Hallituilla ja oikein kohdennetuilla leikkauksilla voisimme helpottaa tulevien vuosien ahdinkoa, vaikka ne nyt kipeiltä tuntuisivatkin.

Positiivista ensi vuoden talousarvioesityksessä on se, että pahimmasta elvytyshuumasta ollaan ilmeisesti päästy yli. Kevään aikana tietyt tahot innostuivat elvyttämisestä niin kovasti, että esittivät menolisäyksiä vähän kaikkeen ja perustelivat tätä enemmän tai vähemmän ontuvasti elvyttämisellä. Onneksi tähän huumaan ei ole menty mukaan. Valtionvarainministeriön nyt esittämät elvytystoimet eivät vaikuta ylimitoitetuilta ja keskittyvät niihin toimiin, joilla on välittömin työllistävä vaikutus. Tämä on oikein.

Myönteistä on myös se, ettei valtiovarainministeriö ole pumppaamassa kuntiin enää uutta rahaa. Toivottavasti päät pysyvät kylminä tämän suhteen myös budjettiriihessä, sillä painostusta rahoituksen lisäämiseksi tulee varmasti esiintymään paljon. Valtio ei voi loputtomiin toimia vastuuttomasti hoidettujen kuntatalouksien takuumiehenä. On hyvä, jos kuntakentälle saadaan luotua painetta kuntaliitoksiin ja palvelutuotannon tehostamiseen.

Veroratkaisujen suhteen budjetissa on sekä hyviä että huonoja puolia. On hyvä, että työn verotusta ei vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kiristetä. Sitä vastoin hallitusohjelman mukainen ruoan arvonlisäveron alennus on etenkin tässä taloustilanteessa kaikin puolin huono ratkaisu. Järkevää veropolitiikkaa olisi verotuksen painopisteen siirtäminen työn verottamisesta erilaisiin kulutusveroihin, mutta nyt veronkevennysvaraa käytetään juuri päinvastaiseen suuntaan. Myös valtiovarainministeri Katainen varmasti pohjimmiltaan tietää tämän olevan huonoa politiikkaa – mutta hallitusyhteistyö edellyttää kompromisseja. Ruoan arvonlisäveron alentaminen oli keskustan keskeinen vaalilupaus. Keskusta ei siitä hevin luovu, vaikka järkiargumentit sotivatkin sitä vastaan.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2010 talousarvio tarjoaa kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nyt julkaistujen esitysten joukossa ei ole nähdäkseni mitään sellaisia rakenteellisia uudistuksia, joilla pyrittäisiin ratkaisemaan julkisen talouden rahoitusvajetta tai joilla edes varauduttaisiin tulevaan valtionvelan takaisinmaksuun.

Olemme vaarallisella tiellä. Meillä olisi nyt oltava rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä – niitä, jotka eivät välttämättä lisää kansansuosiota, mutta jotka ovat välttämättömiä, jotta Suomi selviäisi maailmanlaajuisesta talouskriisistä edes kohtuullisesti. Valitettavasti vuoden 2010 talousarvioesitys ei anna juuri viitteitä tällaisesta rohkeudesta.

Perinteisesti kokoomus on puolueena tunnettu siitä, että kokoomus lupaa vähiten, tekee eniten ja kantaa vastuunsa silloinkin, kun vastuunkanto edellyttää epäsuosittujen päätösten tekemistä. Toivottavasti kokoomus tunnetaan näistä ominaisuuksista ja vastuullisesta talouspolitiikasta myös tulevaisuudessa. Teemme karhunpalveluksen itsellemme ja Suomelle, mikäli huonon vaalituloksen pelossa lykkäämme välttämättömien ratkaisujen tekemistä ja ajamme valtion hallitsemattomiin velkoihin. Isänmaan etu on tärkeämpi kuin kansansuosio.