Sopimusyhteiskunnasta kiristysyhteiskuntaan
Satamien ahtaajat päättivät sitten mennä lakkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen ulkomaankauppa seisahtuu lähes täysin. Suomalaiset tuotteet eivät pääse ulkomaille eivätkä ulkomaiset tuotteet Suomeen. Taloudelliset tappiot kansantaloudellemme ovat yli sadan miljoonan euron luokkaa jokaiselta lakkopäivältä.
Työnseisauksella on laajat kerrannaisvaikutukset Suomen kaikkiaan hyvin vientivetoiselle taloudelle. Se vaikuttaa lamaannuttavasti kaikille niille aloille, joille ulkomaanvienti on elinehto. Se on jo tähän mennessä sulkenut yhden UPM:n tehtaista. Mikäli lakko kestää muutamankin päivän, alkavat Stora Ensonkin tehtaat mennä kiinni.
Lakko ei olisi voinut osua paljon huonompaan ajankohtaan. Maailmantalous vajosi vähän toista vuotta sitten yhteen modernin taloushistorian syvimmistä kriiseistä. Suomen bruttokansantuote romahti vuonna 2009 peräti 7,8 prosenttia. Viimeksi näin suuri pudotus on koettu itsenäistymisen ja vapaussodan tuoksinassa vuosina 1917 ja 1918.
Mutta nyt, kun talouden syöksykierre näyttää pysähtyneen ja varovaisen positiivisiakin merkkejä talouden elpymisestä on ollut ilmassa, alkaa sitten tällainen aivan tarpeeton kotitekoinen hölmöily.
Onko ahtaajilla niin huonot oltavat, että niiden parantamiseksi on perusteltua romuttaa edellytykset isänmaan orastavalta taloudelliselta elpymiseltä? Tuskinpa sentään. Vuosina 2000-2004 ahtaajien palkkataso kohosi 24 prosenttia. Ahtaajan keskipalkka on kaksivuorotyössä noin 40 000 ja kolmivuorotyössä noin 50 000 euroa vuodessa. Useimmat akateemisesti koulutetut työntekijät voivat vain haaveilla tuollaisesta ansiotasosta.
Ahtaajat lakkoilevat, koska he voivat. Heidän vallassaan on laittaa koko kansakunta polvilleen omilla varsin suurta ahneutta ilmentävillä työehto- ja palkkavaatimuksillaan, koska he ovat avainasemassa koko kansakunnan hyvinvoinnissa. Sillä ei ole heidän ammattiliitolleen merkitystä, romutetaanko samalla Suomen talouskasvun edellytykset vai ei – oma napa on lähinnä.
Mutta paitsi ahneutta, ilmentää lakkoilu myös suurta lyhytnäköisyyttä. Lakko sataa suoraan kilpailevien satamien ja toimittajien laariin. Toimitusvarmuus on kansainvälisessä kaupassa aivan keskeinen tekijä, ja mikäli suomalaiset osoittautuvat epäluotettaviksi tavarantoimittajiksi, siirtyvät tilaukset muualle. Tämä tarkoittaa liiketoimintaedellytysten heikkenemistä Suomessa, tehtaiden alasajoa ja laajoja irtisanomisaaltoja. Eikä olisi ensimmäinen kerta; suomalaisen paperiteollisuuden alasajo on ollut pitkälti seurausta samanlaisesta suomalaisten ammattiliittojen lyhytnäköisestä ahneudesta.
Ahtaajia edustava Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden liitto AKT ei missään nimessä ole työntekijän asialla, ei ahtaajan eikä kenenkään muunkaan. Kyse voi olla silkasta tyhmyydestä tai yksinkertaisesti valtapolitiikasta; veikkaan molempia. Työntekijän asialla on se, joka taistelee työttömyyden lisääntymistä vastaan. Omalla toiminnallaan AKT on päinvastoin edesauttamassa sitä, että työttömyys Suomessa lisääntyy ja irtisanomiset yleistyvät.
Ammattiyhdistysliikkeellä on ollut historiassa hyvätkin hetkensä. Enää aikoihin ei ole kuitenkaan ollut kyse siitä, että suurimpien teollisuusalojen ammattiliitot puolustaisivat sorrettujen työläisten oikeuksia. Nykyään niistä on tullut pöhöttyneitä edunvalvontaorganisaatioita, joiden jäsenet nauttivat suurempia ansioita kuin useimmat akateemisesti koulutetut työntekijät.
Lisäksi työmarkkinajärjestöille on luovutettu paljon sellaista valtaa, joka normaalioloissa kuuluisi demokraattisesti valituille päättäjille. Suomessa työmarkkinavalta on käytännössä ulkoistettu työmarkkinajärjestöjen kabinetteihin pois demokraattisen valvonnan piiristä. Tuo asema on myös täysin sementoitu, eikä siitä olla valmiita luopumaan. Järjestöjen valtataistelussa on aivan toisarvoista, miten oman teollisuudenalan toimintaedellytyksille Suomessa käy, kunhan vain oma valta ja voima kyetään näyttämään neuvottelukierroksesta toiseen.
Ihmettelenkin suuresti, kuinka monta ja kuinka syvää kriisiä meidän pitää käydä läpi, ennen kuin tajuamme, että työmarkkinajärjestelmämme on täysin kestämätön? Pitääkö kaikkien teollisuusalojen lähteä Suomesta, ennen kuin tuhoisasta edunvalvontapolitiikasta luovutaan?