Kuinka opitaan luoviksi?

Kävin itse yläasteeni taidepainotteisella Kruununhaan yläasteella, joka olikin erinomainen koulu kaikin puolin. “Normaalilinjan” mukaista opetusta siellä ei ollut lainkaan, oli vain musiikki-, tanssi-, kuvataide- ja matematiikkalinjan oppilaita. Koulu teki erityisen tiivistä yhteistyötä Kansallisoopperan balettioppilaitoksen ja toisaalta Helsingin Tuomiokirkon poikakuoron Cantores minoresin kanssa, jonka kautta itse kyseiseen kouluun päädyin.

Koulun erityinen taidepainotteisuus oli mahdollista toteuttaa, koska silloinen valtakunnallinen tuntijako yläasteilla mahdollisti hyvinkin laajan valinnaisaineiden määrän ja kirjon. Voimakkaasti erikoistuneessa ja oppilasmäärältään suuressa koulussa nuo valinnaisaineet voitiin myös toteuttaa laadukkaasti. Tuloksetkin olivat näyttäviä; koululla oli esimerkiksi oppilaista koottu oma sinfoniaorkesteri, mikä oli tietenkin yläasteen koululle aivan poikkeuksellista. Musiikintunneilla oppilaat puolestaan saattoivat tehdä esimerkiksi erilaisia sävellysharjoituksia.

Kruununhaan yläasteen taidepainotteisuuden toteuttamista vaikeutti huomattavasti vuosituhannen alun tuntijakouudistus, joka kavensi valinnaisuuden määrää yläasteilla olennaisesti. Siksi onkin erinomaista, että nykyinen hallitus on, ainakin mikäli tuntijakotyöryhmän esitykset ennakoivat tulevaa hallituksen esitystä, mahdollistamassa jälleen laajemman valinnaisuuden perusopetuksen puolella. Kouluilla on sen myötä ehkä jälleen paremmat mahdollisuudet erikoistua ja keskittyä omiin vahvuusalueisiinsa.

Valitettavasti tuntijakotyöryhmän esittämä valinnaisuuden lisääntyminen on kuitenkin osittain näennäistä. Samaan aikaan kun valinnaisuus lisääntyy, esitetään esimerkiksi pakollisten musiikki- ja kuvaamataitotuntien määrän lisäämistä. Tätä perustellaan tarpeella tukea oppilaiden luovuutta.

Pidän tätä lähestymistapaa ongelmallisena. Ensinnäkään en näe syytä sille, miksi “luovuus” olisi sellainen ominaisuus, joka liittyisi erityisesti tai ehkä jopa ainoastaan juuri taideaineisiin. Luovuus on ennen kaikkea ongelmanratkaisukykyä. Tuo kyky ratkaista ongelmia voi kohdistua yhtä hyvin kykyyn ratkaista matemaattisia yhtälöitä tai soveltaa fysiikan lakeja kuin kykyyn luoda taidokasta polyfonista sävelkudosta tai tehdä oivaltavia kuvataiteellisia sommitelmia ja väriratkaisuja.

Toisekseen väitän, että siitä, mitä kutsumme luovuudeksi, on vähintäänkin 90 prosenttia silkkaa teknistä osaamista. Kreisipähkähullu kokeilunhaluisuus ei säveltäjäksi aikovaa paljon auta, jos harmoniaoppi, äänenkuljetustaito tai sanotaan vaikkapa kyky nuotinnukseen ja orkestrointiin ovat hakusessa. Vasta riittävän teknisen taidon myötä – täysin alasta riippumatta – tuosta luovuuteen liittyvästä enintään 10 prosentin persoonallisesta kekseliäisyydestä voi olla jotain hyötyä. Mutta tuota 10 prosenttia ei voi missään oppilaitoksessa kenellekään opettaa, se tulee tai on tulematta synnynnäisesti.

Ajatus siitä, että lisäämällä pakollisten taideaineiden määrää lukujärjestyksessä oppilaista tulisi jotenkin luovempia, on siis absoluuttisesti väärä. Matemaattisesti lahjakas tai luonnontieteisiin orientoitunut oppilas ei tule yhtään sen luovemmaksi omalla alallaan sillä, että hänet entistä useammin pakotetaan piirtämään jotain tai soittamaan jotain. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä nämä hetket ovat vain hukkaan heitettyä aikaa hänen koulupäivästään.

Kokonaan toinen kysymys on se, miten taideaineita ylipäätään pitäisi opettaa. Itse en näe kovinkaan mielekkäänä sitä, että vielä yläasteikäisille kuvaamataidon tunnit ovat lähinnä piirtämistä ja maalaamista ja musiikintunnit laulamista ja soittamista. Varmasti paljon suurempi hyöty saataisiin, jos opetuksen painopistettä taideaineissa siirrettäisiin merkittävästi enemmän taidehistorian suuntaan, jolloin niiden yleissivistävä ja kaikille hyödyllinen rooli olisi paljon nykyistä paremmin perusteltu.

Oppilaat ovat yksilöitä ja yksilöt ovat erilaisia. Erilaisilla ihmisillä on erilaiset vahvuudet. On koko yhteiskunnan etu, että kukin voi kypsyysasteensa mahdollistamalla tavalla erikoistua niihin asioihin, joista on kiinnostunut ja joihin luontainen lahjakkuus kohdistuu. Tasapäistäminen ja samaan muottiin pakottaminen ei ole hyväksyttävää edes tai etenkään väärinymmärretyn luovuuden käsitteen tavoittelun vuoksi.