Tästä hallituskaudesta ja seuraavasta

Alkuvuodesta 2016 eräässä kokoomuksen eduskuntaryhmän iltakokouksessa vieraili arvostettu ex-ministeri. Hän kehotti laittamaan kaikki tuolloiset haasteet mittasuhteisiinsa. Jos epäonnistuisimme kevään budjettikehysriihessä, sen virheet voisi paikata aikaisintaan seuraavan vuoden vastaavassa. Jos taas epäonnistuisimme työmarkkinareformeissa, niin seuraava tilaisuus uudistuksille avautuisi vasta seuraavan porvarihallituksen aikana. Mutta jos epäonnistuisimme turvapaikanhakijakriisin hoidossa, eivät sen seuraukset välttämättä olisi korjattavissa enää koskaan. Tuo loistava kiteytys on palannut mieleeni lukuisia kertoja tämän eduskuntakauden aikana. Se lausuttiin tilanteessa, jolloin vaaleista oli kulunut vajaat 10 kuukautta, kilpailukykysopimuksen syntyminen oli epävarmaa, hallituksen julkisen talouden sopeutustoimenpiteet olivat nostattaneet protestimielialaa ja maahan oli marssinut muutamassa kuukaudessa etupäässä irakilaisista nuorista miehistä koostunut yli 30 000 hengen joukkio.

Odotukset vaalien jälkeen muodostettua hallitusta kohtaan olivat olleet korkealla. Smolnassa neuvoteltu hallitusohjelma linjasi keinoista, joilla julkinen talous saataisiin tasapainoon, työllisyys ja kilpailukyky nousuun ja paikallinen sopiminen työelämässä vauhtiin. Tuoreena kansanedustajana vitsailin, että onneksi tulin valituksi vasta nyt, koska tuota hallitusohjelmaa olisi paljon mukavampaa päästä toteuttamaan kuin edeltäjäänsä.

Näin hallituskauden lopulla voi todeta hallituksen onnistuneen monessa tavoitteessaan tai ainakin päässeen lähelle niitä. Suomen kilpailukyky on parantunut, talous on saatu nousuun, velkasuhde kääntynyt laskuun, yli 115 000 uutta työpaikkaa syntynyt ja talouden rakenteita vapautettu lähtien vaikkapa liikeaikalain kumoamisesta. Ne eivät ole vähäisiä saavutuksia, ja hallituksen toimenpiteillä on ollut kiistaton osansa niihin pääsemisessä.

Samalla on selvää, että monet odotuksista ovat jääneet myös täyttymättä. Paikallisen sopimisen edistäminen jäi lopulta kilpailukykysopimuksen vangiksi. Kaikista sopeutustoimenpiteistä huolimatta valtio jatkaa velkaantumistaan ensi vuonnakin. Verotuksen taso ja rakenne ovat pysyneet koko lailla samoina siitä huolimatta, että hallituspohja olisi lähtökohtaisesti ollut mitä otollisin suuremmallekin verouudistukselle.

Isoimmaksi epäonnistumiseksi lasken silti sen, miten hitaasti oivallettiin Eurooppaan vuonna 2015 suuntautuneen kansainvaelluksen todellinen luonne. Aluksi asialle ei tehty Suomessa mitään, ja lopulta virtaa vain kiihdytettiin lupailemalla tulijoille kartanoita Kempeleeltä. Tuosta nopeasti Al-Jazeeralla levinneestä haastattelusta tuli muuten varmaan kalleimman laskun suomalaiselle veronmaksajalle koskaan tuottanut yksittäinen lausunto, mikä himmentää ikävästi hallituksen muuten ansiokasta työtä julkisen talouden tasapainottamisessa.

Optimistisesti voisi ajatella, että vuoden 2015 kertakatastrofi ehkä herättäisi suomalaiset sitä edeltäneestä maahanmuuttonaivismistaan. Toisaalta monien johtavien poliitikkojen lausunnot kuulostavat edelleen siltä, kuin mitään ei olisi opittu. Lainsäädäntöä on saatu kiristettyä pitkin vaalikautta, mutta edelleenkin monilta on jäänyt oivaltamatta liian erilaisten kulttuurien kohtaamisen väistämättömät kielteiset seuraukset.

On selvää, että kaikista istuvan hallituksen ansioista huolimatta myöskään sen seuraajalta ei tule haasteita puuttumaan. Julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromisessa riittää edelleen työtä, ja seuraavakin hallitus on pakotettu jatkamaan sopeutustoimenpiteitä. On selvää, että myös isoa kannustavan verotuksen ja sosiaaliturvan uudistusta tarvitaan. Kansainvälisen kilpailukykymme ylläpitäminen edellyttää myös työelämäuudistusten jatkamista.

Huolestuttavinta on epävarmuus siitä, onnistutaanko vaalien jälkeen muodostamaan sellaista hallitusta, joka ymmärtäisi sillä edessään olevien haasteiden luonteen. Mielipidetiedustelut eivät lupaa sen osalta kovin hyvää. Onnetonta on sekin, että vaalien alla on jo ennakolta lyöty yhteistyön ovia kiinni määrätyiltä tahoilta – vieläpä sellaisilta, joiden piirissä ymmärrys akuuteista poliittisista haasteista ei ole ollenkaan sieltä huonoimmasta päästä.

Paljon riippuu siitä, miltä äänestäjän silmään näyttää tämän hallituskauden päätös. Eduskunnan käsiteltävänä on tällä hetkellä pinokaupalla hallituksen esityksiä. Yksi niistä on edelleen valtava sote- ja maakuntakokonaisuus. Alkuvuoden isoin kysymys on, mitä kaikkea ehditään saada valmiiksi ennen vaaleja. Tai mitä halutaan saada valmiiksi. Osa asioista siirtyy väkisinkin seuraavan hallituksen ratkaistaviksi.