Kansan ryhmäkiihottamista
Valokuva tietyistä raamatunjakeistako kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ehkä ei, mutta ainakin esitutkintakynnyksen on poliisi katsonut ylittyneen. Se itsessään jo kertoo, miten arkijärjelle vieraaksi on Suomessa käynyt rikoslain 11 luvun 10 § tulkinta. Omituisia tutkintoja ja tuomioita on ollut useampiakin, mutta Päivi Räsäsen tviittiin kohdistuvaa esitutkintaa pidän niistä ehkä kaikkein kummallisimpana.
”Kansanryhmää vastaan kiihottamisen” kriminalisoinnin tarkoitushan on lähtökohtaisesti torjua syrjintää ja yleistä vihanlietsontaa. En ole silti lainkaan vakuuttunut siitä, että kyseinen rikoslain pykälä todella palvelisi tuota tarkoitustaan. Absurdiuteen asti kiristyneiden tulkintojen ohella se vaikuttaisi joissain tapauksissa muodostavan jopa jonkinlaisen kannusteen käyttäytyä lainsäätäjän kriminalisoimalla tavalla.
Käytännössä ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” kieltävä pykälä on tehnyt huonokäytöksistä törkyturvista jonkinlaisia omatekoisia sananvapauden sankareita. Heidän saamansa tuomiot ovat hämmästyttäneet monia sellaisiakin, jotka ovat pitäneet itse tuomioon johtanutta puheenvuoroa sopimattomana mutta joiden mielestä siitä aiheutunut rikosoikeudellinen seuraamus on silti tuntunut kohtuuttomalta. Varsinkin, jos ovat kokeneet, että lausunnossa on kuitenkin ollut ainakin jotain perää.
Näin muodoin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta annetuista tuomioista on tullut monelle poliitikonalulle varsin näppärä ponnahduslauta laajempaan julkisuuteen ja siten myös parempaan vaalimenestykseen. Vihapuhumisesta on tullut kannattavaa, kun siitä saaduilla tuomioilla saa julkisuutta, kannatusta ja maineen sananvapausrajoituksen uhrina. Puhumattakaan sitten siitä, kun arkijärkeen käymättömistä tuomioista seuraava tuohtumus pikemminkin ruokkii sellaisia asenteita, jollaisia tuomion perusteena olevalla pykälällä on alun perin haluttu suitsia.
Siksi katsonkin, että todennäköisesti viisainta olisi koko kyseisen pykälän poistaminen rikoslaista. On vaikea nähdä, millaista lisäarvoa se lainsäädännöllemme tuottaa – rikokseen yllyttäminen ja kunnianloukkaus on jo kriminalisoitu, ja hyvä niin. ”Kansanryhmää vastaan kiihottamisen” kriminalisointi ei tuo näihin mitään järjellistä lisää, mutta synnyttää sitä vastoin omituisia tulkintatilanteita, joissa poliisi joutuu vakavissaan pohtimaan sitä, loukkasiko entinen ministeri homoja julkaisemalla valokuvan tietyistä raamatunjakeista.
Erityisen absurdiksi pykälä käy ”kansanryhmän” määritelmän epämääräisyyden vuoksi. Etniset ja sukupuoliset vähemmistöt on katsottu kansanryhmiksi, mutta esimerkiksi ”perussuomalaisten äänestäjät” ei. Sananvapaus on perustuslain turvaama perusoikeus, ja perusoikeuksiin tehtävien rajoitusten tulisi täyttää täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset. Voidaan perustellusti kyseenalaistaa se, kuinka täsmällisenä ja tarkkarajaisena ”kansanryhmän” käsitettä voidaan pitää yhteydessä, jossa sitä vastaan ”kiihottamisen” kriminalisointi on katsottu hyväksyttäväksi sananvapauden rajoitukseksi.
Kun kyseenalaistaa ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” kriminalisoivan pykälän mielekkyyden, törmää useimmiten kysymykseen ”hyväksytkö siis rasismin?”. Minulla on tapana vastata kysymykseen kysymyksellä: hyväksytkö töykeän käytöksen? Entä avioliiton ulkopuoliset suhteet? Alhaiset tuntemukset lähimmäistäsi tai hänen omaansa kohtaan?
Se, että jokin käytös on paheksuttavaa, ei vielä itsessään ole riittävä peruste sen kriminalisoimiselle. On olemassa koko joukko moitittavan käytöksen muotoja, joita ei kuitenkaan ole katsottu rikoksiksi. Näin pitääkin olla, sillä kriminalisoinnin kynnyksen tulee olla varsin korkea ja kriminalisoinnista saatavan yhteiskunnallisen hyödyn riittävän ilmeinen. Oikea rangaistus useimmista urpon käytöksen muodoista on kanssaihmisten paheksunta, ei oikeuden määräämät sakot. Sopimattomat puheet voivat loukata, mutta hyvä lainsäädäntö edellyttää objektiivisempia kriteereitä kuin subjektiiviselta tai oletetulta mielipahalta suojelu.