Pormestarikampanjani avaus

(Puhe perussuomalaisten Helsingin piirin syyskokouksessa Suomalaisella Klubilla lauantaina 16.11.2024. Löytyy myös YouTubesta.)

Hyvä perussuomalaisten Helsingin piirin syyskokous!

Rakkaus omaa kotiseutua kohtaan tulisi olla kaiken yhteiskunnallisen toiminnan perimmäinen käyttövoima. Rakkaus sitä ympäristöä kohtaan, jossa on kasvanut; rakkaus sitä ihmisyhteisöä kohtaan, jonka osaksi on syntynyt; rakkaus sitä kulttuuria kohtaan, jonka esivanhempamme ovat synnyttäneet ja joka sittemmin on meidät jälkipolvet muovannut; rakkaus sitä kansaa kohtaan, jonka eläviä osasia me kaikki olemme.

Me perussuomalaiset olemme ainut suomalainen puolue, joka on sisäistänyt kaiken tämän täysimääräisesti. Meille isänmaallinen eetos on itsestäänselvyys, joka määrittää kaikkea yhteiskunnallista toimintaamme. Suomen ja suomalaisten hyvinvointi, menestys ja kukoistus on kaiken toimintamme lähtökohta ja päämäärä.

Olemme edellisissä eduskuntavaaleissa kampanjoineet sellaisilla iskulauseilla kuin ”pelasta Suomi” tai ”äänestä Suomi takaisin”. Olemme halunneet panna itsemme likoon puolustaaksemme sitä, mikä on meille kaikkein rakkainta ja pyhintä – ja joka meidän aikanamme niin monelta eri taholta on uhattuna.

Viime eduskuntavaaleissa saimme historiamme tähän asti suurimman vaalivoiton. Se johti meidät hallitusvastuuseen, jossa puheenjohtajamme Riikka Purran johdolla olemme mitään julkista painetta pelästymättä ryhtyneet työhön kallisarvoisen Suomemme panemiseksi jälleen kuntoon. Paljon on työtä jo tehty; vielä paljon enemmän on työtä yhä edessämme.

Mutta vaikka olemme valtakunnanpolitiikassa saaneet kipeästi kaivatun käänteen aikaan, täällä pääkaupungissamme kulkevat asiat yhä lähinnä päinvastaiseen suuntaan. Itse asiassa Helsingin kaupunginvaltuusto tekemillään päätöksillä pyrkii usein jopa tekemään alueellisesti tyhjiksi ne ponnistelut ja saavutukset, joita valtakunnallisesti olemme saaneet aikaan.

Minulle juurevasti helsinkiläisenä tämä vallitseva asiaintila on syvän surun ja murheen aihe. Pääkaupunki, jonka tulisi olla maamme uljain näyteikkuna muiden kansakuntien suuntaan, näivettää itse itseään ja omaa elinvoimaansa onnettomilla poliittisilla päätöksillään.

En ole tämän murheeni kanssa yksin. Yhä useampi helsinkiläinen työntekijä ja yrittäjä, yhä useampi tunnollinen veronmaksaja, yhä useampi lastensa hyvinvoinnista välittävä perhe päättää jättää Helsingin. Järjenvastainen kaupunkisuunnittelu, yhä epäviihtyisämmät lähiöt ja kaupungin kädettömyys maahanmuutosta kumpuavan kasvavan jengiväkivallan ja turvattomuuden edessä ajavat Helsingistä pois niitä ihmisiä, joita Helsinki eniten tarvitsisi.

Helsingin väestökehitys on murhaava. Kaupungista muuttaa pois hyviä veronmaksajia, lainkuuliaisia kansalaisia, uutteria työntekijöitä, kekseliäitä yrittäjiä ja kunnollisia perheitä. Tilalle muuttaa sitten koko lailla päinvastaista väkeä. Kehitys ajaa tätä kaupunkia, joka aikanaan Itämeren helmenä tunnettiin, uudeksi maahanmuuttajajengien hallitsemaksi Malmöksi.

Minulle on moni Helsingistä pois muuttanut tai muuttoa suunnitteleva sanonut, että Helsinki on jo menetetty. Että mitään ei ole enää tehtävissä; että on parempi tunnustaa tosiasiat, pakata tavaransa ja muuttaa muualle. Minullekin on suositeltu samaa.

Tuolloin olen aina ajatellut isoisäni isoisää Walteria, joka ei jättänyt Helsinkiä edes sen synkimmillä hetkillä. Kun Leninin yllyttämät vallankumoukselliset ottivat kaupungissa vallan vuonna 1918, ei Walter perheineen paennut minnekään. Hän ei paennut, vaikka kaupunkiin jääminen merkitsi hänen kaltaiselleen liikemiehelle välitöntä hengenvaaraa. Hän päinvastoin käytti vallatussakin kaupungissa kauppasuhteitaan toimittaakseen aseistusta pohjoiseen Mannerheimin joukoille.

Tai kun hän neljännesvuosisata myöhemmin, kauppaneuvoksena ja Stockmannin johtajana kieltäytyi jättämästä ankarien pommitusten kohteena ollutta Helsinkiä. Hän totesi tuolloin, että hänellä on tavaratalossaan korvaamaton tehtävä kaupungin siviilihuollon järjestämisessä eikä hän voi väistää tuota vastuutaan. Ja että jos pommi hänet surmaisi, niin se silloin olkoon hänen kohtalonsa, mutta palveluspaikaltaan hän ei väisty.

Jos meidän esi-isämme ovat näin urhoollisesti puolustaneet Helsinkiä sen kammottavimmilla hetkillä, niin toki täytyy meissäkin löytyä sitkoa puolustaa kotiseutuamme näinä sentään paljon rauhallisempina aikoina. Helsingin kehitys kulkee juuri nyt yhäti vaarallisempaan suuntaan, mutta peli ei suinkaan ole menetetty. Meistä on löydyttävä tarmoa ja taistelumieltä kehityksen kääntämiseksi.

Hyvät kuulijat,

minulta on kysytty, miksi ministeri ja valtioneuvoston jäsen pyrkii pelkästään yhden kaupungin johtoon, olkoonkin, että tuo kaupunki sattuu olemaan pääkaupunki. Eikä tuo valinta helppo olekaan. Viihdyn elinkeinoministerinä erinomaisen hyvin, ja koen saavani tässä tehtävässä paljon asioita aikaan.

Palasin toissailtana Washingtonista, jossa allekirjoitin Suomen puolesta asiakirjan jäänmurtajayhteistyöstä Kanadan ja Yhdysvaltain kanssa. Nyt solmittu ICE Pact -yhteistyö on mitä merkityksellisin kotikaupungillemme, sillä se avaa ovia jäänmurtajatilauksille ennen kaikkea juuri Helsingin telakalle. Siellä ei hetkeen olekaan laivoja rakennettu; nyt tiedossa olisi kuitenkin jälleen työtä, toimeentuloa ja taloudellista toimeliaisuutta.

Olemme johdollani kääntämässä myös suomalaisen teollisuuspolitiikan suuntaa viherhaihattelusta aktiiviseen sinivalkoisen omistajuuden vahvistamiseen. Lakkautimme Ilmastorahaston ja eräitä muita pienempiä ideologisia valtiollisia rahankäyttäjiä ja siirryimme vahvistamaan Suomen Teollisuussijoitus Oy:tä, jonka uusi sijoitusstrategia siirtää painopisteen rahastosijoituksista suoriin sijoituksiin kotimaisiin kasvuyrityksiin. Sitä kautta vahvistamme myös kotimaista omistajuutta niissä yrityksissä, jotka lupaavimmin voisivat muodostaa tulevaisuuden menestyksemme taloudellista selkärankaa.

Toden totta; ministerinä voi saada aikaan suurempia asioita kuin pormestarina. Toisaalta huonosti johdettu pääkaupunki voi tehdä tyhjäksi ison osan parhaimmankin hallituksen ponnisteluista. Siksi olisi täysin väärin linnoittautua ministeriöihin ja unohtaa kunnallisten päätösten usein aivan ratkaiseva merkitys. Elävässä ja elinvoimaisessa kansanliikkeessä myös korkeammissa asemissa olevien on muistettava, mistä kansanliikkeen perimmäinen voima kumpuaa.

Ensi keväänä edessämme siintävät kunnallisvaalit ovat perussuomalaiselle puolueelle aivan yhtä tärkeä voimainkoitos kuin eduskuntavaalitkin. Meidän on itse oltava se muutos, jonka haluamme saada aikaan. Meidän on laitettava itsemme likoon samalla tarmolla ja innolla kuin valtakunnallisissa vaaleissakin.

Olen hyvin otettu siitä luottamuksesta, jota tämä kansanliike on minua kohtaan osoittanut alusta pitäen. Olen erityisen otettu siitä, että oman rakkaan kotikaupunkini perussuomalaiset ovat halunneet nimetä minut pormestariehdokkaakseen. Otan kyseisen ehdokkuuden palvelutehtävänä, jossa katson velvollisuudekseni kädet savessa käydä työhön yhdessä teidän kanssanne sen varmistamiseksi, että se voittokulku, jota perussuomalainen kansanliike on valtakunnallisella tasolla saavuttanut, saavuttaa viimein myös kunnallisen päätöksenteon.

Sillä hyvät ystävät, Helsinki ei tällä hetkellä voi hyvin. Itse asiassa Helsinkiä on viime vuodet johdettu aivan luokattoman huonosti. Hyväksi esimerkiksi käyvät pelkästään yhden ainoan päivän – eilisen – Helsinki-aiheiset uutiset.

Eilen saimme lukea uutisista, että miljoonia maksanut Kaisantunnelin pyöräparkki on käytännössä tyhjillään ja että sitä hyödyntävät lähinnä Wolt-kuskit. Saimme myös lukea, että kaupungin omaan tietojärjestelmään käytetyt 32 miljoonaa euroa ovat kaatuneet Kankkulan kaivoon ja että Helsinki palaa sittenkin käyttämään järjestelmää, jota se ennen kyseistä miljoonarallia oli käyttänyt.

Niin ikään saimme lukea, että Helsingin pettäneen tietoturvan vuoksi vääriin käsiin joutuneiden henkilötietojen määrä on niin suuri, että jos se tulostettaisiin papereiksi ja paperit kasattaisiin pinoiksi, niistä saataisiin seitsemäntoista Stadion-tornin korkuista pinoa. Siis seitsemäntoista kappaletta Stadion-tornin korkuisia pinoja.

Helsingin asioita on hoidettu järkyttävän leväperäisesti. Kaikkein selvimmin kaupungin nykymeno näkyy siinä kaaoksessa, jollaiseen jopa sellainen kaupungin ydintoiminto kuin palkanmaksu saatiin tällä valtuustokaudella ajettua. Sitä, että kaupungin työntekijät eivät ole saaneet palkkojaan ajallaan tai oikean suuruisina, on täysin mahdotonta hyväksyä.

Kaupungin nykyinen pormestari Juhana Vartiainen päätti suosiolla jättää hakematta jatkokautta. Yleisesti onkin tiedossa, että Vartiaisen kaudella kaupungin johtaminen on jäänyt lähinnä apulaispormestari Daniel Sazonovin harteille. Tämä seikka ei Sazonovia kuitenkaan varsinaisesti mairittele, päinvastoin. Kaupungin nykytodellisuus on mitä suurimmassa määrin juuri Sazonovin johtajuuden tulosta. Nyt kokoomus on valinnut hänet myös viralliseksi pormestariehdokkaakseen.

Arvoisa kokousväki!

Sen lisäksi, että Helsingin yleinen johtaminen on kuluneella nelivuotiskaudella ollut anteeksiantamattoman leväperäistä, on kaupunki tehnyt myös kertakaikkisen väärää ja kaupunkilaisille vahingollista politiikkaa. Aivan erityisesti se on näkynyt kaupunkisuunnittelussa.

Helsingin kaupunkisuunnittelua eivät enää aikoihin ole ohjanneet kaupunkilaisten tarpeet, liikenteen sujuvuus, keskustan saavutettavuus tai lähiöiden viihtyisyys. Sitä on ohjannut ideologinen autoiluvastaisuus ja urbaanivihreä ahtaan ja ylitiiviin asumisen kaupunki-ihanne.

Tämä kaupunki hukuttaa satoja miljoonia euroja runsaan kilometrin mittaiseen siltaan, joka kuitenkaan ei ole autoliikenteen käytettävissä. Tämä kaupunki pitää pyöräilijöitä niin avuttomina, että se haluaa käyttää miljoonia rakentaakseen meren päälle erilliset pyöräilysillat, jotta kukaan ei vain joutuisi polkemaan ylämäkeen.

Tämä kaupunki käyttää miljoonia päällystääkseen mukulakivet asfaltilla ja repiäkseen asfaltin sitten jälleen mukulakivien päältä pois. Tämä kaupunki sulkee kadut keskustassa ja tukkii kaupungin sisääntuloväylät ja ihmettelee sitten, miksi keskusta näivettyy ja liikkeet lopettavat toimintansa.

Paradoksaalista kyllä, tätä vihreän sinnemäkeläistä kaupunkisuunnittelua on saanut äänestämällä kunnallisvaaleissa kokoomusta. Kokoomus on kyllä pitänyt paikkansa kaupungin suurimpana puolueena ja saavuttanut siten pormestaripuolueen aseman, mutta tämän seurauksena on ollut se, että toisiksi suurimman puolueen aseman turvin vihreät on saanut pitää kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaispormestarin paikan.

Tuota kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaispormestarin paikkaa vihreät on käyttänyt täysimääräisesti oman ideologiansa mukaisen liikennesuunnittelun ja kaavoituksen ajamiseen. Usein kaikki tämä on tapahtunut myös kokoomuksen suopealla myötävaikutuksella, vaikka moni kokoomuksen äänestäjä on todennäköisesti vaaliuurnilla luullut valitsevansa juuri päinvastaista. Nykyinen pormestari Juhana Vartiainen palkkasi vihreitä edustavan Mikko Kiesiläisen jopa avustajakseen.

Mitä tulee nykyiseen kaavoitukseen ja kaupunkisuunnitteluun, löytävät nykyisten pormestaristopuolueiden intressit toisensa irvokkaalla tavalla. Vihreät pitävät mahdollisimman ahdasta, tiivistä ja kaupunkikuvaltaan ankeaa rakentamista ekologisena ja siten tavoiteltavana päämääränä. Poliittinen vasemmisto taas toivoo noihin kaupungin vuokra-asuntoihin asettuvan heidän potentiaalisia äänestäjiään, nykyisin useimmiten siis lähinnä maahanmuuttajia. Kokoomukselle taas sopii se, että heitä lähellä olevat ja usein vaalirahoittajinakin toimivat rakennusliikkeet saavat itselleen uusia urakoita.

Ja tosiaan, maahanmuutto. Siinä missä maan hallitus tekee valtavasti töitä saadakseen holtittomat ja yhteiskunnille äärimmäisen myrkylliset kansainvaellukset aisoihin, ummistaa Helsingin kaupunginvaltuusto aktiivisesti silmänsä maahanmuuton ilmiselvän kielteisiltä vaikutuksilta – vaikka juuri Helsinki kuuluu niihin alueisiin maassamme, jotka eniten kärsivät vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

Tämän kaupungin gettoutumiskehitys on jo täydessä käynnissä. Maahanmuuttajavaltaisissa vuokrataloissa vain harvan äidinkieli on enää suomi tai ruotsi. Ne syntyperäiset suomalaiset, jotka pystyvät, muuttavat noista lähiöistä pois. Jäljelle jää kasautuvia ja yhä vain pahenevia sosiaalisia ongelmia.

Yhä enenevässä määrin lähiöitämme ovat alkaneet hallita maahanmuuttajavaltaiset nuorisojengit. Lapsilta ryöstetään vaatteita, rahaa ja puhelimia. He joutuvat väkivallan ja sosiaalisissa medioissa jaettavien nöyryytysvideoiden uhreiksi. Kaikelta tältä ummistaa kaupungin johto silmänsä ja tyytyy horisemaan monikulttuurisuuden auvosta liturgioita, joilla ei ole mitään kosketuspintaa tosimaailman kanssa.

Osa kouluistamme on jo niin maahanmuuttajavaltaisia, ettei opetuksesta tule mitään. Ei ole yksinkertaisesti yhteistä kieltä. Aikaa menee käytöshäiriöiden, kulttuurierojen ja ylittämättömien kielimuurien selvittämiseen. Oppilaat oppivat yhä vähemmän, ja aikanaan niin juhlittu koulujärjestelmämme on yhä enemmän vain muisto entisestään.

Eikä se jää tähänkään. Kaupungin hämäriin kerhotiloihin on alkanut pesiytyä kummallisia salamoskeijoita, joissa saarnataan radikaali-islamistista ideologiaa ja kiihotetaan maahanmuuttajia vihaan suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Itäkeskuksessa pystytetään jo aivan häpeämättä julkisia kylttejä, joissa ohjeistetaan naisia pukeutumaan sharialain säännösten mukaisesti. Ne poliitikot, jotka juuri tällaista maahanmuuttoa ovat edistäneet, tuntuvat olevan vilpittömän hämmästyneitä näistä oman politiikkansa seurauksista.

Rakkaat perussuomalaiset!

On aika äänestää Helsinki takaisin. On aika äänestää Helsinki takaisin tunnollisille työssäkäyville ihmisille ja uutterille yrittäjille. On aika äänestää Helsinki takaisin niille perheille, jotka haluavat lastensa voivan kasvaa turvallisessa ympäristössä. On aika äänestää Helsinki takaisin arjen tarpeiden mahdollistajaksi. Tämän kaupungin on oltava helsinkiläisten koti, ei urbaanivihreän ja monikulttuurisen yhteiskuntautopian villi kokeilukenttä todellisuudesta vieraantuneille paikallispoliitikoille.

On aika tehdä Helsingistä jälleen saavutettava. Kaupunki, jossa keskustaan pääsee sujuvasti kaikilla liikennevälineillä. Elinvoimainen pääkaupunki, jossa liiketoiminta kannattaa myös kaupungin keskustassa. Kaupunki, johon halutaan tulla sen sijaan, että jätetään tulematta, kun se on jo tehty liian vaikeaksi.

On aika tehdä Helsingistä jälleen viihtyisä. On aika tehdä Helsingistä jälleen kaunis. Kaupunki, joka ei rakenna joka ainutta kulmaansa täyteen. Kaupunki, joka hengittää ja jossa on tilaa olla ja nauttia. Kaupunki, joka rakentaessaan tekee sen kauniisti ja ikuisia arkkitehtonisia kauneusarvoja kunnioittaen. Kaupunki, joka ei tärvele historiaansa sieluttomilla laatikkotaloilla vaan pikemminkin uskaltaa rohkeasti ottaa mallia siitä, mikä edeltävien sukupolvien arkkitehtuurissa silmiämme yhä tänä päivänä viehättää.

On aika tehdä Helsingistä jälleen turvallinen. On luovuttava politiikasta, joka karkottaa pääkaupungista hyvät veronmaksajat ja täyttää sen väkivaltaisilla jengeillä ja islamistisaarnaajilla. On asetettava lasten ja koululaisten turvallisuus tosiasioilta silmänsä ummistavan monikulttuurisuushaaveilun edelle.

On aika tehdä Helsingistä jälleen sivistynyt. Ja sivistys, se on: menneen tuntemusta, perinteen arvostamista ja niiden kulttuuristen arvojen rakastavaa vaalimista ja uusille sukupolville välittämistä, jotka me olemme meitä edeltäneiltä polvilta saaneet. Sivistynyt Helsinki vaalii ja edistää kulttuuriansa, ei revi sitä alas ja korvaa sitä jollain vieraalla.

Mikään edellä sanotusta ei onnistu ilman perussuomalaisten tuntuvaa vaalivoittoa ensi kevään vaaleissa. Perussuomalaiset on ainut puolue, joka voi saada aikaan sen muutoksen, jota tämä kaupunki tarvitsee.

Tehtävä ei ole helppo, mutta se on täysin mahdollinen. Harva kaupunki Suomessa on kärsinyt punavihreän kokeilupolitiikan seurauksista yhtä paljon kuin Helsinki. Tässä kaupungissa on valtavasti sitä väkeä, joka haluaa muutosta nykymenoon. Heidät on saatava oivaltamaan, että vastaus löytyy vain ja ainoastaan perussuomalaisista.

Politiikka on vakuuttamista. Kun me uskomme siihen, että meistä on voittamaan nämä vaalit, me onnistumme kyllä saamaan muutkin uskomaan menestykseemme. Ja usko: se tarttuu. Lopulta se näkyy myös vaaliuurnilla.

Minä uskon, että meistä on voittamaan nämä vaalit – myös Helsingissä. Laitan itseni täysillä likoon tämän yhteisen tehtävämme puolesta, kun olette antaneet minulle kunnian toimia pormestariehdokkaananne. Kun toimimme yhtenä itseemme uskovana kunnallisvaalijoukkueena, menestyksellemme ei ole olemassa yhtäkään estettä.

Tulevaisuus on meidän. Tämä kotikaupunki on meidän. Tehkäämme Helsingistä jälleen se ihana Itämeren helmi, jollaisena se kerran opittiin tuntemaan.