Helsingin Sanomat ja totuus

Helsingin Sanomien artikkelissa kerrottiin, että Nainen1 tutustui poliitikkoon ollessaan alaikäinen. Myöhemmin poliitikko oli jutun mukaan kutsunut naisen kotiinsa. Nainen oli kuulemma pitänyt poliitikkoa ”isovelimäisenä hahmona” ja kuvitellut kyseessä olleen vain kahvittelun. Poliitikko olikin avannut samppanjapullon, ja sitten oli tapahtunut jotain intiimiä.

Naisen omasta viestittelystä ja muusta aineistosta ilmenee, ettei juuri mikään edellä sanotusta pidä paikkaansa. Poliitikko oli tutustunut kyseiseen naiseen vasta tämän ollessa täysi-ikäinen, he olivat käyneet muutamilla treffeillä vuonna 2018 naisen ollessa 22-vuotias, he olivat yhdessä sopineet illallisesta (ei ”kahvittelusta”) eikä kyseisellä illallisella ollut paljoa alkoholiakaan nautittu.

Samaisessa Helsingin Sanomien artikkelissa Nainen2 – joka esiintyi jutussa omalla nimellään – kertoi ikävistä kokemuksista poliitikon kanssa. Poliitikko kuulemma ”suuttui ihan silmittömästi, kun en halunnutkaan jäädä yöksi”. Artikkelin mukaan Nainen2 oli ”kuvannut tapahtumia myös päiväkirjoissaan, jotka HS on nähnyt”.

Poliisi toimitti kyseisestä Helsingin Sanomien artikkelista esitutkinnan, jonka aineistoon myös kyseiset päiväkirjat kuuluvat. Ne ovat ristiriidassa artikkelissa kerrotun kanssa. Nainen on päiväkirjassa yksityiskohtaisesti kuvannut illan kulkua omasta näkökulmastaan, mutta hän ei kerro poliitikon olleen millään tavalla suuttunut.

Nainen2 kertoo HS:n artikkelissa myös intiimeitä asioita, joita poliitikon ja hänen välillään olisi tapahtunut. Myös näiden väitteiden osalta on hurja ristiriita siinä, mitä HS-jutussa väitetään ja mitä naisen omassa päiväkirjassa sanotaan. Päiväkirjassa kerrotaan puhutun asioista, jotka etäisesti muistuttavat HS:lle kerrottua, mutta päiväkirjasta ilmenee, että niistä on tosiaankin vain puhuttu. Nainen2 korostaa päiväkirjassaan, että mitään sellaista, mistä oli puhuttu, ei hänen ja poliitikon välillä tapahtunut.

Kun naisen päiväkirjat ja HS-jutussa kerrottu ovat ilmeisessä ristiriidassa keskenään ja HS kuitenkin kertoo nähneensä kyseiset päiväkirjat, herättää se monia kysymyksiä. Eikö HS nähnytkään päiväkirjoja, mutta väitti nähneensä ne silti? Vai näkikö HS päiväkirjat, mutta toimitus ei vain piitannut siitä, etteivät ne tukeneet lehdelle kerrottua?

Nainen3 puolestaan seurusteli poliitikon kanssa vuonna 2016. Poliitikko ei ollut naisen kanssa missään tekemisissä alkuvuoden 2017 jälkeen. Naisen toiminta parisuhteen jälkeen oli kuitenkin hyvin epätavallista. Heti parisuhteen jälkeen nainen tehtaili poliitikosta eriskummallisen rikosilmoituskimaran, vuonna 2018 hän kanteli kyseisiin rikosilmoituksiinsa liittyen valtakunnansyyttäjälle (Dnro 399/21/18) ja eduskunnan oikeusasiamiehelle (EOAK/5733/2018) ja vuonna 2020 hän esitti poliisille aivan uusia väitteitä poliitikosta (2400/S/299/20). Mikään näistä yrityksistä vaikuttaa poliitikkoon kielteisesti ei menestynyt. Naisen väitteet muuttuivat matkan varrella yhä vain hurjemmiksi.

Nainen2 oli tapaillut poliitikkoa viimeisen kerran vuonna 2018 ja sittemminkin he olivat olleet hyvissä väleissä. Nainen1 oli vielä helmikuussa 2022 oma-aloitteisesti yhteydessä poliitikkoon ja ihmetteli, miksi HS rakentaa poliitikosta häväistysjuttua. Hieman myöhemmin naiset 1, 2 ja 3 ystävystyivät. Nainen3:lla näkyy olleen suuri vaikutus kahden ensimmäisen mielenmuutokseen, mikä on dokumentoitu jopa salaäänitteen muodossa. HS kuitenkin väitti artikkelissaan, että sen haastattelemat naiset eivät olleet tienneet toisistaan.

Nainen4 oli HS:n artikkelin mukaan saanut poliitikolta kahvikutsun vuonna 2014. HS katsoi väitetyn kahvikutsun ahdistavaksi kokemukseksi. HS-toimittajan mukaan kahvikutsu oli esitetty Porin SuomiAreena-tapahtumassa vuonna 2014. Kyseisen tapahtuman aikaan poliitikko oli tosin ollut Lapissa vaeltamassa eikä lähelläkään Poria. Myöhemmin HS korjasi, että kutsu oli esitetty ”vuosien 2014–2015 aikana”. Poliitikko tosin ei ole osallistunut SuomiAreenaan kuin kerran, ja sekin oli vuonna 2016. Sittenkään naisen ikä ja taustatiedot eivät täsmää yhdenkään poliitikon tuolloin tunteman henkilön kanssa. Naisen henkilöllisyys ei tullut ilmi myöskään poliisin esitutkinnassa. Todennäköisesti kyseistä naista ei ole olemassakaan tai hänestä kerrotut tiedot ovat muutoin vääriä.

Nainen5 oli osallistunut poliitikon eduskuntavaalikampanjaan vuonna 2019. Hän oli hyvin nuori ja hyvin ihastunut. Hän yritti välillä saada poliitikkoa vastaamaan tunteisiinsa, mutta tuli aina torjutuksi. Kun nainen viimein tajusi tulleensa torjutuksi, hän keksikin väittää, että poliitikko itse olisi ahdistellut häntä.

Nainen5 vinkkasi poliisille joukon nimiä, joiden hän arveli tulleen poliitikon ahdistelemiksi. Poliisi puhutti kyseiset henkilöt läpi vuonna 2020. Useimmilla puhutetuista ei ollut poliitikosta kielteistä sanottavaa. Poliisi kirjasi puhutukset ylös sellaisinaan ja totesi, ettei yhdenkään kertomuksen osalta ollut tullut esille mitään sellaista, mikä antaisi aihetta esitutkinnan käynnistämiselle. Poliisi ei selvittänyt esitettyjen väitteiden todenperäisyyttä, koska esitetyissä väitteissä ei ollut mitään rikokseen viittaavaa. HS kuitenkin väitti jutussaan, että poliisi ei olisi ottanut asioita tutkiakseen ”syyteoikeuden vanhenemisen” vuoksi.

HS rakensi artikkelinsa poliitikosta siteeraamalla naisia 1–5 (joista Nainen4 ei todennäköisesti ole edes olemassa) sekä irrottamalla asiayhteyksistään sitaatteja poliisin tekemistä puhutuksista vuodelta 2020. Osa viimeksi mainituista naisista jopa nimenomaisesti yritti kieltää HS:ää siteeraamasta heidän puhutustensa osia jutussaan, mutta turhaan.

HS rakensi tarinansa väittäen, että poliitikon ”toiminnasta” olisi ”tiedetty” laajasti hänen puolueessaan. Väite ei saa tukea mistään uskottavasta lähteestä. Jopa HS:n omassa jutussa puoluelähteet kiistivät väitteen. Poliisipuhutuksissa vuodelta 2020 lähes kaikki vastasivat, etteivät olleet kuulleet tuollaisista väitteistä. Useimmille puhutetuista poliitikko oli kuitenkin ainut kansanedustaja, jonka he edes tunsivat. Tätä HS tulkitsi kertomalla, että ”kaikki tiesivät, kenestä poliisi kyseli”.

Yllä on kuvattu tiivistetysti se, miten HS:n artikkeli ”Kokoomuksen salaisuus” rakennettiin. Artikkeli perustui muunneltuihin ja vääristeltyihin väitteisiin sekä puhtaisiin valheisiin, joista tässä on kuvattu vain osa. Syyttäjän perjantaisen ratkaisun mukaan tällaisenkin jutun julkaiseminen on Suomessa sallittua. Tulkinta avaa ovia maailmaan, jossa lehdistöllä on oikeus julkaista miten loukkaavia valheita tahansa, jos niiden kohteena on poliitikko.

Helsingin Sanomien johto väittää edelleen, että ”juttu pitää paikkansa”. Se ei ole totta, ja HS-väki tietää sen itsekin. Ovathan he itsekin esitutkinta-aineiston kaiketi lukeneet.

Se, että HS väittää tällaisen artikkelin olevan totta, langettaa synkän varjon kyseisen lehden muidenkin juttujen uskottavuuden ylle.