Käsin poimintaa

Avatessani tämän blogin päätin, että kirjoittaisin vain poliittisista aiheista. Siis toisin sanoen jättäisin varsinaiset järjestölliset aiheet tämän blogin ulkopuolelle. Näin kolmesta syystä: ensinnäkin siksi, että järjestön sisäiset asiat kuuluvat mielestäni järjestön sisällä käsiteltäviksi. Puheenjohtajaehdokaspaneelit ovat niille vallan oivia areenoita, eivät niinkään julkiset blogit, joissa myös järjestömme ulkopuoliset henkilöt pääsevät arvioitsemaan kokoomusnuorten järjestöllisiä onnistumisia ja epäonnistumisia. Toinen syy, jonka vuoksi päätin jättää järjestölliset aiheet blogini ulkopuolelle, on se, että KNL:n puheenjohtajan tulee olla ennen kaikkea poliittinen osaaja – onhan hän ainut luottamushenkilö, joka tekee tai jonka kuuluisi tehdä kokopäiväistä työtä järjestön hyväksi. Järjestöllisiä työntekijöitä meillä sitä vastoin on peräti kuusi täysipäiväistä ja kaksitoista puolipäiväistä. KNL:n puheenjohtajalta tarvitaan siksi nimenomaisesti poliittista johtajuutta.

Kolmas syy on se, että KNL:n pitää kyetä näkemään myös maailma ympärillään. Emme ole järjestö itseämme varten, vaan tiettyjä tavoitteita varten. Näiksi tavoitteiksemme voisimme kirjata aatteittemme mukaisen politiikan edistämisen, jäsenistömme kouluttamisen ja nuorten kykyjemme auttamisen eteenpäin kunnallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kaikki siis mitä suurimmassa määrin poliittisia tavoitteita. Järjestömme on olemassa tuota politiikkaa varten, eivätkä järjestölliset kehittämiskeskustelut saisi siksi jyrätä itse politiikkaa alleen.

Kuitenkin, kun toinen puheenjohtajaehdokas on nimenomaisesti ottanut kantaa järjestöllisiin ajatuksiini julkisessa blogissaan, koen tarpeelliseksi vastata. Osittain teinkin sen jo hänen blogiaan kommentoimalla. Hän viittaa haastatteluuni kokoomuksen Nykypäivä-lehdessä (7.8.). Totesin tuossa haastattelussa, että “KNL:n pitää ajatella vaalikausien yli ja olla puolueen tulevaisuusvaliokunta. Kaikista kyvykkäimmät jäsenet pitää käsin poimia mukaan valmistelutyöhön.” Koska tämä lausunto tuntui antaneen aihetta tahallisiin tai tahattomiin väärinymmärryksiin, avaan ajatuksiani asiasta seuraavassa – siitä huolimatta, että en pidä näiden järjestöllisten asioiden ruotimisesta blogeissa, jotka näkyvät järjestömme ulkopuolisillekin.

Nykyisellään KNL:llä on yhteensä viisi liittohallituksen alaista työryhmää. Nämä ovat kansainvälispoliittinen työryhmä, eurovaalityöryhmä (tuskin enää kokoontuu), strategiatyöryhmä, periaateohjelmatyöryhmä ja talouspoliittinen työryhmä. Kussakin niistä on strategiatyöryhmää lukuun ottamatta toistakymmentä jäsentä. Kukaan ei kiistäne sitä, että työryhmissä on tällä hetkellä melkoisesti tehottomuutta ja tyhjäkäyntiä.

Oma työryhmämallini on se, että työryhmien määrää lisättäisiin ja niiden kokoa supistettaisiin. Työryhmillä olisi kullakin selvä ja tarkkarajainen poliittinen tehtävänsä. Työryhmiä voisi olla esimerkiksi sosiaali-, talous-, puolustus- tai maahanmuuttopoliittinen työryhmä jne. Kullakin niistä olisi selvästi määritellyt tavoitteet ja puheenjohtajana yksi liittohallituksen jäsen. Näin yhteys liittojohtoon ei jäisi epäselväksi. Liiton puheenjohtajan tehtävä olisi huolehtia, että jokaisesta työryhmästä saadaan myös aikaan tuloksia. Yksittäisen työryhmän kooksi riittäisi aivan hyvin muutamakin aktiivinen, sitoutunut ja osaava jäsen.

Määrä ei korvaa laatua. Meillä on KNL:ssä valtavasti kykypotentiaalia, joka pitäisi saada vain valjastettua käyttöön. Nykyisellään, kun työryhmiin on avoin KNL:n sähköpostilistoilla tiedotettu haku, eivät mielestäni useinkaan pätevimmät osaajamme ole osanneet lähteä mukaan. Mitä tarkoitan “käsin poimimisella”, on juuri tätä. Kun tiedämme osaajamme, tulisi liiton puheenjohtajan myös soitella heidän peräänsä ja saada heidät motivoitua mukaan.

Keskustelussa nousi esille, kuka nämä “kyvykkäimmät jäsenet” sitten oikein käsin poimii mukaan poliittiseen valmistelutyöhön. Nykyisellään liittohallitus nimittää työryhmät ja niihin jäsenet, ja näin olkoon myös vastaisuudessa. Se, mitä peräänkuulutan liittojohdolta, on vastuullisuus näiden valintojen suhteen. Joku tulosvastuu meilläkin on oltava työryhmien tuloksista, emmekä voi pestä siitä käsiämme. Ongelmana ei ole se, että ihmisiä hakee työryhmiin, vaan se, että nykyisellään liian moni pätevä jättää hakematta.

Vastaehdokkaani totesi blogissaan, että liiton työryhmien pitää olla “kaikille avoimia poliittisia foorumeja”. Tästä olen eri mieltä. Vapaalle poliittiselle keskustelulle löytyy kyllä fooruminsa niin liitosta kuin sen ulkopuoleltakin, mutta näiden työryhmien tehtävänä on olla nimenomaisesti poliittista sisältöä liitolle valmistelevia elimiä. Tämän vuoksi on varmistettava se, että niillä on myös edellytykset sitä tuottaa.