Kiitos!
Liittokokous on nyt vihdoin takana. Lauantaina järjestetyssä äänestyksessä tulin valituksi Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2010-2011. Vaali oli tiukka, voitin vain 2,6 äänen erolla saatuani äänistä 79,1 ja vastaehdokkaani Tomi Sandström 76,5 ääntä. Desimaalit selittyvät sillä, että piirijärjestöjen valitsemien täyden valtakirjan äänestäjien lisäksi myös KNL:n paikallisyhdistyksillä on oikeus lähettää liittokokoukseen 1/10-äänillä varustettuja kokousedustajia.
En liene väärässä, jos sanon, että kyseessä oli oman KNL-sukupolvemme suurin kamppailu. Se kesti poikkeuksellisen pitkään ja sai poikkeuksellisen laajat mittasuhteet. Kampanjaa käytiin tiiviisti maata kiertämällä ja netissä kirjoittamalla. Puhelimet soivat jatkuvasti ja lobbausyrityksiä oli puolin ja toisin jos jonkinmoisia. Intensiteetin voimakkuus kamppailussa rinnastunee suorastaan KNL:n historian suurimpaan legendaan, Ben Zyskowiczin ja Ilkka Kanervan poliittisiin vääntöihin 1970-luvun KNL:ssä.
Omalta osaltani kamppailu on kestänyt oikeastaan jo kaksi vuotta. Kaksi vuotta sitten nousin yllättävien poliittisten tapahtumien johdosta tuntemattomuudesta ehdokkaaksi KNL:n varapuheenjohtajaksi ja tulin tehtävään valituksi vuoden 2007 liittokokouksessa Rovaniemellä. Jokseenkin välittömästi tuon liittokokouksen yhteydessä tietyt tahot alkoivat houkutella minua lähtemään puheenjohtajaehdokkaaksi liittokokoukseen 2009. Aikani asiaa harkittuani päätin jo maaliskuussa 2008 sitoutua olemaan tuossa vaalissa ehdolla.
Vastaavasti kuin voimakasta tukea, oli minulla myös voimakasta vastustusta. Oli suuri joukko väkeä, jotka yhtä kiihkeästi halusivat, että en tulisi valituksi liiton puheenjohtajaksi. Tämä varsin yleisesti tiedossa ollut kamppailuasetelma leimasi selvästi koko sitä aikaa, jona toimin liiton varapuheenjohtajana ja Teppo Leinonen puheenjohtajana.
Siitä eeppisestä kamppailusta, jota KNL:ssä tämän aiheen tiimoilta käytiin käytännössä kahden vuoden ajan, on tietysti lukuisia toisistaan poikkeavia kertomuksia. Ja tämä on luonnollista; itse vääntöihin osallistuneet tulkitsevat tapahtumia ja äänestyksiä erilaisista näkökulmista. Asioista kokonaiskuvan saadakseen kannattaakin välttää turvautumista vain yksiin lähteisiin, jottei tulisi tehtyä virheellisiä johtopäätöksiä.
Kamppailun tiukin vaihe käytiin kuluvan vuoden kesäkuusta alkaen, kun Tomi Sandström odotetusti ilmoitti asettuvansa myös ehdolle vaaliin. Tomi tarjosi erittäin haastavan vastuksen, jonka kanssa sai kamppailla tosissaan, mikäli mieli voittaa. Kamppailu ei sallinut meille kummallekaan juuri hengähdystaukoja, ja marraskuuhun tultaessa taisimme jo molemmat olla henkisesti melkoisessa katkeamispisteessä. Lopputulos oli likipitäen tasapeli.
En olisi millään selvinnyt koitoksesta voittajana, ellei minulla olisi ollut niin loistavaa tiimiä taustallani. Toukokuussa meitä kokoontui Jyväskylään joukko piirijärjestöjen puheenjohtajia ja muita vaikuttajia, joiden kesken sovimme yhteisistä tavoitteistamme liittokokouksessa. Porukan kesken vallitsi läpi vuoden syvä luottamuksen ja yhteenkuuluvaisuuden henki. Monet joutuivat kovan painostuksen alle päätettyään tukea minua, mutta kaikki kestivät nämä paineet hienosti. Kaikki pitivät sen, mitä oli sovittu, ja kaikki yhdessä sovitut tavoitteet myös saavutettiin.
Joukkomme myös kasvoi kamppailun aikana. Ja kaikkia tarvittiin; äänestystulos oli lopulta niin tiukka, että jokainen edes hieman asioihin vaikuttamassa ollut voi todeta olleensa ratkaiseva tekijä vaalin lopputuloksessa. Se pistää nöyräksi. Jos meitä olisi ollut edes hiukan vähemmän tai jos olisimme olleet edes hiukan vähemmän sitkeitä, olisi vaalin tulos ollut todennäköisesti toinen.
Teille, hyvät tukijani, olen loputtoman suuressa kiitollisuudenvelassa. Teitte aivan mieletöntä, pyyteetöntä ja todella uhrautuvaista työtä. Useat tekivät myös valtaisia henkilökohtaisia uhrauksia vain tullakseni valituksi tässä pj-vaalissa. Monet tukivat minua siitä huolimatta, että tiesivät, että heidän oman poliittisen uransa kannalta olisi saattanut olla kannattavampaa valita toisin. Tällaisia tekoja en unohda ikinä, vaikka en varmaan koskaan pystykään maksamaan kiitollisuudenvelkaani takaisin. Toisaalta, kuten yhteinen pääneuvottelijamme Kalle Isotalo totesi, paras tapa minulle maksaa tuota kiitollisuudenvelkaani on hoitaa se tehtävä hyvin, johon minut nyt haluttiin valita. Sen lupaan tehdä.
Omien tukijoitteni jälkeen minun on kuitenkin heti seuraavaksi kiitettävä Tomi Sandströmiä. Vaikka usein rankan kilpailun aikana olisinkin toivonut helpompaa vastusta, oli näin sittenkin varmasti parempi sekä meidän molempien itsemme että koko liiton kannalta. Jouduimme todella laittamaan itsemme peliin. Varmasti myös opimme kisan aikana yhtä ja toista. Vaikka kamppailu oli ajoittain repiväkin, siitä hyötyi ehkä lopulta koko liitto. Jouduimme käsittelemään kriittisesti oikeastaan kaikkea liittoomme liittyvää politiikasta järjestökysymyksiin ja vaaleihin. Tiukan kamppailun jälkeen saavutettua voittoa arvostaa enemmän kuin läpihuutojuttua. Nyt minulla on myös iso vastuu osoittautua sen luottamuksen arvoiseksi, jonka osakseni tämän kamppailun päätteeksi sain.
Lisäksi minun täytyy kiittää Tomia siitä erittäin suoraselkäisestä ja ryhdikkäästä tavasta, jolla hän suhtautui lauantain tulokseen. Jo perjantaina liittokokouksen alussa sovimme, että kävi vaalissa miten tahansa, tukisimme toinen toistamme ja lähtisimme rakentamaan liiton tulevaisuutta hyvässä yhteistyössä. Emme laittaisi kapuloita toistemme rattaisiin. Tämä on myös pitänyt.
Kiitospuheessani pyysin kahta asiaa: ensinnäkin sitä, etteivät omat tukijani voitonriemussaan loukkaisi niitä, jotka olisivat toivoneet toisenlaista lopputulosta. Samalla pyysin, etteivät ne, jotka pettyivät tulokseen, kuitenkaan olisi epätoivoisia. KNL tarvitsee kaikkia jäseniään, eikä se voi tyytyä vain puolikkaaseen. Kisassa syntyneiden arpien parantamiseksi tarvitaan molemmilta osapuolilta jaloutta ja halua tehdä yhteistyötä yhteisten tavoitteiden eteen.
Olen saanut myös ilokseni yllättyä siitä, miten hyvin tämä on näyttänyt toteutuvan. Muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta tunnelma on liittokokouksen jälkeen ollut varsin leppeä. Kovan kilvan jälkeen taidamme sittenkin osata jälleen puhaltaa yhteen hiileen. Se luo uskoa tulevaan.
Olen myös iloinen siitä, miten hyvän liittohallituksen saimme. Kaksi varapuheenjohtaja-Annea muodostavat kanssani liiton puheenjohtajiston, joka sivumennen huomauttaen on muuten KNL:n historian korkeimmin koulutettu. On yksi valtiotieteiden maisteri, yksi diplomi-insinööri ja yksi oikeustieteiden kandidaatti. Lisäksi liittohallitukseen valikoitui erinomaisen osaava ja yhteistyöhakuinen porukka, jonka kanssa on hienoa lähteä vetämään Kokoomuksen Nuorten Liittoa ensi vuonna.
Kiitän syvästi kaikkia niitä, jotka nyt hajottamisen sijaan haluavat rakentaa. Riippumatta siitä, kumman puheenjohtajaehdokkaan valintaa nämä alun perin kannattivat.
Taistelun vuodet ovat ohitse. On yhteistyön aika.