Turkista ei ole EU:n jäseneksi
On paradoksaalista, että yleensä samat henkilöt, jotka kannattavat mahdollisimman tiivistä yhdentymistä Euroopan sisällä, toivovat myös EU:n mahdollisimman suurta maantieteellistä laajentumista. Käytännössä Euroopan sisäisen yhdentymisen syventäminen ja sen mahdollisimman suuri maantieteellinen laajeneminen ovat nimittäin toisilleen aivan vastakkaisia tavoitteita. Mitä laajempi joukko toisistaan poikkeavia maita Euroopan unionissa on jäseninä, sitä vaikeammaksi käy niiden intressien yhteensovittaminen ja integraation syventäminen.
Johdonmukaista olisikin, että yhdentymisen kannattajat suhtautuisivat varauksellisesti liian nopeaan maantieteelliseen laajentumiseen, koska se vaarantaa yhdentymisen syventämisen. Vastaavasti EU:n vastustajille olisi täysin johdonmukaista kiirehtiä mahdollisimman nopeaa laajentumista, koska se on varmin tae kaiken kehityksen pysähtymiselle Euroopan yhdentymisessä.
Turvallisuuspolitiikan näkökulmasta on tietenkin ollut perusteltua, että sosialismista vapautuneiden Itä-Euroopan maiden liittymistä unioniin on kiirehditty. Näin ne on saatu ajoissa sidottua länteen ja pois Venäjän vaikutuspiiristä. Mutta EU:n sisäisen yhdentymisen edellytyksiä se on vaikeuttanut merkittävästi. Romanian ja Bulgarian kohdalla jäsenyys EU:ssa hyväksyttiin aivan liian nopeasti, minkä seuraukset jokainen helsinkiläinen on voinut nähdä esimerkiksi romanikerjäläisten muodossa.
Tarve ja oikeutus Euroopan unionin olemassaololle syntyvät lähinnä Euroopan ulkopuolisista seikoista, kuten edellisessä blogitekstissäni kirjoitin. Eurooppalaiset kansallisvaltiot ovat auttamattoman pieniä toimiakseen yksin kansainvälisten kilpakumppaniensa kanssa. Jos eurooppalaiset haluavat äänensä ylipäätään kuuluvan kansainvälisillä areenoilla, niiden on kyettävä yhtenäiseen toimintaan. Mitä erilaisempia jäsenvaltioita EU:lla on, sitä heikommiksi tuon yhtenäisen toiminnan edellytykset käyvät.
Näistä seikoista johtuen en näe mitään edellytyksiä sille, että Turkki nyt tai myöhemminkään voisi liittyä Euroopan unionin jäseneksi. Jo pelkästään nykyisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden moninaisuuden puitteissa on toisinaan ylitsepääsemättömän vaikeaa toteuttaa yhtenäistä politiikkaa. Mikäli Turkista tulisi EU:n jäsen, nämä vaikeudet tulisivat entistäkin suuremmiksi.
Ensin Turkin pitäisi tietysti saattaa taloutensa, ihmisoikeusongelmansa, lainsäädäntönsä, demokratiansa ja turvallisuutensa unionikuntoon. Tämä lienee jo sinällään epätodennäköistä, mutta vaikka Turkki onnistuisikin niissä, en sittenkään kannattaisi Turkin täysjäsenyyttä unionissa.
Mikäli Turkki liittyisi EU:n jäseneksi, siitä tulisi väkimäärältään EU:n toiseksi suurin jäsenvaltio. Nykyisellä väestönkasvullaan se ohittaisi varsin nopeasti jopa Saksan unionin suurimpana jäsenvaltiona. Tämä tarkoittaisi sille myös hyvin suurta vaikutusvaltaa unionin politiikassa. Turkin EU-jäsenyys horjuttaisi unionin sisäistä valtatasapainoa niin rajusti, ettei yhdentymisen syventämisestä sen jälkeen juuri voisi olla puhettakaan. Unionia uhkaisi taantuminen YK:n kaltaiseksi monikansalliseksi keskusteluareenaksi, jonka edellytykset yhteiseen kannanmuodostukseen olisivat nykyistäkin heikommat.
Kansainvälisen yhteistyön ja vapaan kaupan edistäminen on aina paikallaan. Mutta Euroopan unionin ei tule olla pelkkä ylikansallinen vapaakauppajärjestö, vaan aidosti yhtenäinen maailmanpoliittinen toimija. Siinä tehtävässään se voi onnistua ainoastaan, mikäli se koostuu kohtuullisen samankaltaisista maista, joilla on riittävästi yhteisiä intressejä ajettavinaan. Tämän johdosta unionin on kyettävä asettamaan maantieteelliselle laajentumiselleen rajat. Turkki on niiden rajojen ulkopuolella.